lauantai 18. helmikuuta 2017

Ensimmäistä kertaa jäällä


Edellisinä vuosina ollaan jouduttu menemään meidän läheiselle jäälle vähän kauempaa, mutta nyt omasta rannasta menee suora reitti jäälle.
Kesällä pystytään kahlaamaan rannalla ja nyt sitten talvella ihan läheltä tallia on hyvä mennä suoraan jäälle. Ensimmäinen kerta jäällä aina vähän pelottaa sekä itseä että Lilliä. Ajatus siitä että uppoaa jäihin hevosen kanssa on koko ajan mielessä, vaikkakin lähes mahdotonta jään paksuuden takia. Lilliä taas pelottaa iso avonainen tila ja joka kerta kun ollaan ratsasteltu jäällä, siellä näkyy hiihtäjiä, pilkkijöitä tai kelkkailijoita. Kuvaamisen puolesta hyvä asia kun Lilli tuijottelee tarkasti pitkään kaikkea liikettä jäällä ja on terävänä paikallaan! 

Ilma oli super hyvä kun mentiin jäälle, aurinko paistoi ja hanki oli sopivan pehmeää ratsastamiseen. Postauksen kuvat on otettu kerralta kun vaan kävelin jäällä, mutta muutamana päivänä olen myös ravannut ja laukannut. Jäällä pääsee menemään pitkiä pätkiä suoraa rauhallista ravia tai laukkaa, joka tekee hyvää Lillin kunnolle ja monipuolistaa liikuntaa kentällä ympyrää ravaamisen sijaan.


Käytiin myös Voiton kanssa jäällä. Ei uskalleta lähteä molemmilla hevosilla samaa aikaa, koska ne kiihtyy yhdessä ja Voitolla ei voi kuitenkaan kun kävellä. Yksinään molemmilla hevosilla on mennyt hyvin ja rauhallisesti, pieniä villiintymisiä lukuunottamatta. Ehkä joku kerta sitten käydään kahdestaan pidemmällä kävelemässä muutaman harjottelun jälkeen. Voitosta ja Tiiasta kuva on otettu laajakulmalla, mutta sen kanssa on edelleen vähän ongelmia tarkennuksessa joten Lillistä otetut kuvat ei ole sillä otettuja tällä kertaa. Jäältä olisi saanut myös hienoa video, kun aurinko paistoi niin hyvin ja avarassa tilassa laajakulma näyttää hienolle!


Käytän myös varmuuden vuoksi martingaalia jäällä, kun Lilli aina sen verran kiihtyy. Siitä on kyllä huomattava apua varsinkin laukassa ja ravissa jos vauhtia meinaa olla vähän liikaa. Jäällä on sen verran lunta, että pohja on juuri hyvä ja pehmeä. Hanki kantaa hyvin niissä kohti jossa on menty moorrotikelkalla ja reittejä jäällä jatkuu kyllä loputtomasti joka on kivaa vaihtelua meidän perinteiselle maastolenkille tiellä.


Instagramissa myös uusi kuva jäältä @pinjasuomalainen. Viimeaikoina kun ei ole enää koulua ja enemmän aikaa, olen myös ahkerammin päivitellyt Snapchattiin videota ja kuvia joten kannattaa käydä lisäilemässä jos kiinnostaa pinja1998

6 kommenttia:

  1. Tosi tosi tosi upeita kuvia!! Lilli on älyttömän nätti :) :) Kiva postaus muutenkin. Mun hoitohevonen kiihtyy kans jäällä aika paljon mutta toisaalta on hyvä antaa sen välillä "päästellä höyryjä", kun kentällä ei tilan puutteen vuoksi kunnolla voi antaa hepan irrotella.

    VastaaPoista
  2. Ite en uskaltais ikinä jäällä ratsastaa, mutta hienoja kuvia näköjään sais (:

    VastaaPoista
  3. Oon huomannut että sulla on aika usein tosi laadukas mystory, esim. Otat videota sinne ja sitten instassa kuva siitä samasta jutusta (ei siis aina). En halua tätä mitenkään pahalla sanoa, vaan enemmänkin rakentavana palautteena, että snäppi vois olla enemmän sellainen real Life tyylinen, eikä niitä täydellisesti aseteltuja ruoka- tai asu-kuvia jotka kummiskin näkee sitten instasta. Snäpissä on siis musta kivempi nähdä enemmän sellaista oikeaa elämää jne. Toivottavasti ymmärrät :) Toki se on sinun oma snäppi ja sinä päätät siitä, mutta ajattelin ehdottaa tällaista ��
    Kiinnitin huomiota lauseeseen: "viimeaikoina kun ei ole enää koulua a enemmän aikaa" pitäisikö tuolla olla sana ollut enää ja koulua välissä vai kuulostaako toi vaan mun korvaan hassulta?
    Kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
  4. Aivan uskomattoman täydellisiä kuvia! <33

    VastaaPoista
  5. Kiitos, aivan uskomattoman upeita kuvia & tunnelmia! Kuvienkin välityksellä jäällä liikkuminen rauhoitta ihmeellisesti. Lillikin tuijottaa horisonttiin niin nautinnollisen oloisena, yes. Oman rannan varmasti tuntee hyvin, joten hienoa vaihtelua teille molemmille, jee.

    VastaaPoista
  6. Hirmukiva postaus ja huomaa kyllä miten hepat nauttii puitteista teillä, ihan sairaan siistiä! Onko sulla nyt lukuloma? :)

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.