keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kesäloman aloittelua


Moikka! Tänään oli sitten tämän kesän vika oikea koulupäivä. Kävin tekemässä fysiikan kokeen ja se oli vika tälle koeviikolle. Enää palautukset, mutta niitä nyt ei voi laskea edes oikeaksi kouluksi tässä vaiheessa. Vaikka koulut loppuu niin hommaa riittää kun pitää valmistautua tuleviin kirjoituksiin. Kirjoitin nyt keväällä bilsan ja tulos jäi harmillisesti 2 pistettä vaille L:stä. En osaa nyt olla tyytyväinen kun pisteet jäi niin E:n ja L:n välille, mutta syksyllä sitten enkkua yrittämään ja katsomaan miten selviän siitä :D

Tosiaan käyn vielä nyt parin ekan viikon aikana vielä yhden ruotsin kurssin kesälukiossa, mutta muuta varsinaista koulua ei ole. Kesälukio on sopivasti salin lähellä, joten sitten alkaa myös autokoulun ohella vähän aktiivisempi salilla käynti kun koulun aikaan käynnit ovat jääneet taas vähemmälle. 


Samalla tässä postauksessa muiden kuvien ohella esittelen House Of Brandonilta uudet ihan super ihanat ja onnistuneet tilaukset. Ylemmässä kuvassa olisi uusi Niken treenilaukku*. Odotin että laukku olisi ollut aavistuksen pienempi, mutta sinne nyt sitten ainakin mahtuu kaikki tarpeellinen mukaan. Laukku tulee peruskäytön lisäksi myös varmasti tulevaisuudessa mukaan matkoille, kun sinne saa kätevästi pakattua kaiken tarpeellisen ja helppo kantaa mukana.

 Kuvassa näkyy myös vähän aikaa sitten tilaamani Niken kengät. Olen ollut noihinkin super tyytyväinen ja lenkkarit on aina kyllä rahan arvoiset, kun niitä pitää hyvin ja putsaa säännöllisesti. Itse sumutin vaan pintaan suojaavan sprayn ja sen jälkeen ei ole tarvinut kun vähän pyyhkiä pölyjä pinnalta. Nuo on Ai Max Ultra Moire malliset ja maksoivat suoraan Niken sivulta 160e.  Postitus oli harmillisen pitkä kun en malttanut odottaa kenkiä. Lopulta lenkkarit tulivat viikossa ja sopivasti samana päivänä kun saamani tuotteet House Of Brandonilta (postituksessa meni päivä!).

Alemassa kuvassa myöskin House Of Brandonilta Vero Modan ihana beige takki*. Harmillisesti nyt on ollut takin käytön puolesta vähän liian kuumia ilmoja, mutta kaipa säät vielä viilenee jossain välissä ja sillon takki tulee käyttöön. Tuo on juuri täydellinen kesälle viileille ilmoille, kun haluaa laittaa takin, mutta ei mitään paksua talvitakkia.  Väri on myös kivan kesäisen vaalea, kun olin jo ostanutkin yhden saman tyylisen aiemmin Bik Bokista mutta mustana. Kävin sitten palauttamassa mustan kun löysin tämän ja nyt olen tyytyväinen etten ostanut kesäksi niin tummaa takkia!

House Of Brandonilla on muuten nyt meneillään isot alennukset, joten kannattaa käydä tsekkaamassa jos löytyy jotain itseä kiinnostavaa! Ale juttuihin suoraan tästä
Viime hetkellä saatiin uutta hamppua, kun vanhat paalit loppui. Näistä lisää myöhemmin täällä blogin puolella!

Lilli on ollut vähän kevyellä nyt viime viikon, kun on ollut niin kuumaa ja kenttä on pölissyt. Ei olla vielä tälle kesälle ehditty hommata kastelua kentälle asti, mutta sekin on tulossa jossain vaiheessa. Ei kehdata ratsastaa kuivalla kentällä, kun hiekka pölisee suoraan meidän kotiin ja hevosten laitumelle. Hevoset ovat nauttineet laitumella pitkiä päiviä ja Lillin mahan ympärys alkaakin uhkaavasti isontua, vaikka kuinka olen yrittänyt lisätä liikuntaa. 


*vaatteet saatu yhteistyönä blogin kautta

15 kommenttia:

  1. Lilli enjoys obviously the time outside really :)
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    www.dressedwithsoul.com

    VastaaPoista
  2. Hyvää lomaa! Mukava postaus myös ja kivat kuvat :)

    VastaaPoista
  3. Olet nätti. Äkkisesti en nyt muista,mutta kuinka vanha Lilli on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvioitu syntymävuosi 1999, ja ihan sukupostista katsoin, se on niin helppoa! :)

      Poista
  4. Kivaa lomaa sulle! :) Mun täytyy vielä muutama päivä odotella että loma alkaisi. Tosi kivoja kuvia tässä postauksessa, kuten aina!

    VastaaPoista
  5. Olen muitten kans samaa mieltä eli hyvää lomaa sinulle ja kiva postaus ja kuvat!�������� Voisitko kuvata mydayn? Tai jotakin tosi mukavaa videota kun nyt on kesä ymsss..?❤️����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja voin jossain vaiheessa...

      Poista
  6. Oletko vaihtanut huoneessasi järjestystä? Ja milloin olisi siulta ja Tiialta tulossa yhteinen videopostaus??!�� Ja muutenkin videota milloin olisi tulossa?��������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole, videoita tulee kun tulee en osaa sanoa etukäteen :D

      Poista
  7. Hyvää lomaa,Pinja:)Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  8. millon uutta ulkkaa ? Hyvää lomaa <3 !

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia! On kiva seurailla sun ja Tiian blogia.�� Pidän myös teidän youtube kanavasta. Ja muuten ihana takki!

    VastaaPoista
  10. Hyvää lomaa ja onnea syksyn kirjoituksiin :)

    VastaaPoista
  11. Hyvää lomaa. Ja kiva postaus. Milloin mydey? Oot nätti.

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.