lauantai 14. toukokuuta 2016

Puhelinkuvia menneiltä viikoilta

Moikka! Puhelimelle on kertynyt viime kuun lopulta ja tämän kuukauden alulta muutamia kuvia, joita voisin jakaa myös tänne blogiin. Tällä hetkellä kun koulua on vielä muutama viikko tulee postailtua lähinnä  viikonloppuna.

1. Käytiin katsomassa kaksi leffaa ihan lyhyen ajan sisällä, kun joulusta oli jäänyt lahjakortteja jotka nyt sitten käytettiin ennen kun ne meni voimasta. 2. Kuva jonka moni on jo varmaan instasta bongannut minun käyttäjältä @pinjasuomalainen. Löydettiin parhaita cookieita ihan perus kaupan irtomyynnistä, myöhemmin pitää yrittää etsiä samantyylisiä pakasteesta, joita voisi sitten itse paistaa aina tarpeen mukaan. Tuollainen keksi ja pallo vaniljajäätelöä on paras yhdistelmä :D 3. Päätin tilata uudet kengät, ennestään tuttua mallia, mutta mustana. Nuo on super hyvät jalassa, nyt vaan enää jännitän milloin paketti tulee postissa. Tilasin kengät ihan Niken omalta sivulta ja toimitusaika on 3-7päivää, eli viimeistään ensi viikolla. 4. Leivoin tänään aamusta meille mokkapaloja, joihin tuli täyte suklaasta, vaahtokarkeista ja kekseistä. Oli muuten hyvää ja makeaa, arkena yleensä pyrin olemaan syömättä kunnon herkkuja, joten viikonloppuna sallittua syödä tuollaista herkkua!


1,2. Puhelimen kuvia kun selaa niin joukossa joka kolmas kuva on varmaan joku kuva metsästä tai auringosta. Nyt on niin nättiä ulkona niin olen ihan urakalla ottanut kuvia kun ollaan käyty kävelemässä koirien kanssa erilaisissa paikoissa. 3. Hevoset nauttii kun voivat olla samassa tarhassa. Nyt valitettavasti alkaa olla aika paljon mäkäräisiä, jotka erityisesti häiritsee Voittoa. Lilli on varmaan värinsä puolesta vähän paremmin turvassa ötököiltä, mutta Voitto raukka aina joutuu Lillinkin puolesta olla ötököiden syötävänä. 4. Meillä alkaa olla laitumet niin huonossa kunnossa, että tänä kesänä kunnostetaan toinen ja ensi kesänä sitten toinen laidun. Toivotaan nyt että ruokaa riittää, vaikka toinen pelto onkin pois käytöstä vähän ajan kuluttua tämän kesän.


1. Muutamana päivänä tarjennut ihan ilman takkia, yleensä koulussa on vaan niin viileä sisällä että siellä joutuu laittamaan enemmän vaatetta. 2. Ihanalla aurinkoisella ilmalla koirien kanssa laiturilla. 3,4. Ja niitä perinteisiä vaatekuvia. Lenkkareista tuli muuten mieleen, että nyt kun on voinut siirtyä pikkuhiljaa kesäisiin kenkiin joissa on ihan ohut pohja, niin selkä on tullut tosi kipeäksi jos on joutunut kävellä pidempään. Jalat on niin tottunut nyt hyviin lenkkareihin, niin ohuet läpsykkäät jalassa kävelleenä kyllä illalla särkee jalkoja ja selkää. Onneksi nyt kohta saan ne uudet lenkkarit niin voi niitäkin kesällä käytellä.


Hevosten ensimmäinen kerta laitumella. Ne on nyt päässeet poikkeuksellisen aikaisin laitumelle, koska laidun kunnostuksen takia on sitten pois käytöstä koko loppu kesän. Kun päästettiin hevoset laitumelle, Lilli jäi syömään koko ajaksi portille. Voitto oli sitten rohkea ja kävi vähän ojan toisella puolella syömässä. Ehkä Lillikin vielä pääsee ojan yli toiselle puolelle paremmalle heinäpaikalle, kunhan ne on ollut muutaman päivän laitumella totuttelemassa. Molemmat hevoset aina katsoo vaativasti hiekkatarhasta, kun eivät pääse vihreälle. Ollaan nyt syötelty niitä paljon ja tästä sitten voi pikkuhiljaa alkaa pidentää laitumella olo aikaa.


1. Koirat onnellisena takapihalla aitauksessa. Nipsu ryntää ulos joka kerta kun aukaisee oven, se nauttii nyt kun voi olla ulkona pitkiä aikoja hyvässä ilmassa. 2. Olen muutaman kerran käynyt Lillin kanssa rannassa kahlaamassa. Vesi on kyllä niin kylmää että omat jalat meinaa jäätyä kun seison itse vedessä ja yritän houkutella Lilliä kastelemaan jalkoja. Vesi on nyt korkealla, niin ei tarvitse ottaa kun muutama askel rannasta, niin jalat kylmäytyy jo kivasti. Meille tuli myös uusi pakastin rikkinäisen tilalle talliin. Lähes koko talven ollaan pidetty hevosten kylmiä ulkona, mutta nyt saatiin sitten ne uuteen pakastimeen jäätymään ja voidaan taas aloittaa jalkojen kylmääminen. 3. Kukkasia metsässä, lisää saman aiheisia kuvia löytyy Sinin blogista armiharmi.blogspot.com. 4. Uusin kuva josta vähän erilainen versio löytyy instasta. Nyt on kiva kun on lähes ympäri vuorokauden hyvä luonnonvalo ja saa otettua kuvia myös aamulla ja illalla. Otatteko te paljon kuvia puhelimella?

21 kommenttia:

  1. Niin ihanat noi pinkit lakanat ekassa kollaasissa! Mitään hajua mistä saisi tuon värisiä? Kiva postaus puhelimen tyhjennykset on aina mukavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) En osaa sanoa en ole itse ostanut, mutta uskon että perus sisustus kaupoissa voisi olla.

      Poista
  2. Jee!! Tää nyt ei liity aiheeseen,mutta oletko tykänny iPhonesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tällä hetkellä en vaihtaisi enää mihinkään muuhun kun niin tottunut vain Applen puhelimeen ja iPadiin :)

      Poista
  3. Hyvii kuvii. Ja tykkään ottaa kuvii. Hyvää tulevaa kesää teille. Ja monta niken kenkää sul on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tällä hetkellä kolmet :)

      Poista
  4. Voisitteko tehdä MAHDOLLISIMMAN PALJON mydayta ja videopostauksia kesällä? Samanlaisia mitä teitte 2014 kesällä.

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia,arvelen että oot muokannut noita kuvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Koneella muokkaillut vähän väriä ja valoisuutta.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia! Tämä ei liity aiheeseen mutta oletko lopettanut videoiden teon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä vaikuttaisi.
      Nykyään Pinja ei edes suostu näkymään videolla jos hänellä ei ole meikkiä toisinkuin Tiia.
      Ja jokaisessa pinjan tekemässä videossa on vaan nykyään musiikkia ja ne kestää sen 2min -.-

      Poista
    2. Tähän väliin vielä, Pinja meni OVEN TAAKSE PIILOON koska eihän ilman meikkiä saa näkyä videolla.

      Poista
    3. Mutta kaikki oman mielen mukaan, muistetaan se. Jos pinja ei halua näkyä ilman meikkiä niin silloin hän ei halua. (En ole sama kirjoittaja kun nuo 2edellistä en vain omista google tiliä niin en saa laitettua nimellä:( )

      Poista
    4. Haha sillon oli oikeasti kauheat siivous vaatteet päällä ja en nyt tosissani mene piiloon vaikka näkyisinkin videolla ilman meikkiä tai muuta. YouTube on täynnä videoita jossa en ole mitenkään laittautunut jos joitain kiinnostaa :D Kuvailen kyllä videoita vielä ja mydayta tulossa lähiaikoina!

      Poista
  8. Hienoja kuvia, varsinkin noi luonto- ja heppa-aiheiset :) :)

    Mun puhelimessa ei edes ole kameraa - ihan oikeasti ei ole! Eli mulla ei ole älypuhelinta lainkaan, vaan Citymarketista n. kahdellakympillä ostamani kännykkä. Toimii hyvin, koska ainoastaan soitan ja lähetän tekstareita. Vähän ehkä outoa nykyaikana, mutta riitää mulle. Tietokoneella olen kyllä melko paljon, ja tarvin läppäriä myös opiskelussa päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kuulostaa ihan hyvälle idealle, itsekin välillä huomaa kuinka riippuvainen on puhelimesta jolla pystyy tehdä kaikkea muutakin kun vaan soittaa ja lähetellä viestejä. Olisi kiva joskus kokeilla selviääkö itse enää ilman omaa iPhonea päivääkään...

      Poista
  9. Sulla oli facessa että säkin teet sen aamurutiini videon. Aattelin kysyä, että oletko jo tehnyt sen kun siitä on jo hetki?

    VastaaPoista
  10. olen syönyt samoja keksejä mitä ensimäisissä kuvissa oli,ne on tosi hyviä

    VastaaPoista
  11. Voitko tehä vähän kesäsemmän ulkoasun?:)

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.