sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Prinsessapäivä - Wanhat 2016

Perjantaina oli pitkään odotettu päivä, nimittäin vanhojentanssit. Päivä oli kyllä kokonaisuutenaan raskas mutta onnistunut ja ihana. Aamulla herätys oli pari tuntia ennen 08.00 alkavaa kampaajaa. Meikkasin itse ja lähdettiin kiireellä laittamaan hiuksia koulun lähellä olevalle kampaajalleni. Hiuksista tuli tosi kivat ja violettiin mekkoon sopivat. Päivän aikana meillä oli kaikkiaan kolme näytöstä. Illalla sitten kaiken tanssimisen jälkeen vaihdettiin prinsessa mekot pois ja lähdettiin jatkoille. Nyt on kyllä väsynyt olo, kaikkiaan melkein 20h hereillä ja koko ajan tekemässä jotain.

 
Mekon löysin jo hyvissä ajoin monta kuukautta ennen tansseja. Takana oleva nyöritys on kyllä pelastus, koska sillä pystyy säätämään mekon istuvuutta ja oikeaa kokoa. Pitkä päivä mekko päällä ja esim. syöminen tuotti kyllä vähän ongelmia kiristyksen takia. Nyörit piti vetää niin tiukalle, että jo pelkkä sisään hengitys oikein syvään ei onnistunut, saa olla onnellinen että tuollaista ei tarvitse käyttää päivittäin :D
 
Halusin mekkoon läpinäkyvät olkaimet ja olen ehdottomasti tyytyväinen että otin ne, vaikka mekko olisi saattanutkin pysyä hyvin päällä ilman mitään olkaimia. Itselläni mekossa ei ollut vannetta, joten se oli suhteellisen laskeutuva ja helppo tanssiessa. Ei tarvinnut pelätä että tulee ahdasta vanteen ja mekon helman kanssa. Meidän koululla oli paljon tanssijoita, joten välillä kyllä sai varoa askelia ja tuli ahdasta, mutta itse tanssiosuus meni todella hyvin.

Kuvasin päivältä videota, mitä nyt kerkesin ja jaksoin keskittyä kuvaamiseen. Siinä näkyy vähän aamun valmisteluita, kampaajalta hiusten laittoa, itse tansseista sekä illan jatkoilta muutama pätkä. Videoiminen jäi vähemmälle, kuvia otettiin paljon ja erityisesti ulkona otetuista kuvista tuli kivoja. Videon alla yksi ulkona otetuista kuvista, jossa näkyy koko mekko hyvin.
 
 
Päivä oli onnistunut ja kaikki meni suunnitelmien mukaan! Kuukauden harjoittelun ja pitkän valmisteluajan jälkeen päivä oli vaan liian nopeasti ohi. Nyt saa taas alkaa keskittyä juhlinnan jälkeen biologian kirjoituksiin jotka lähestyy nopeasti. Toivottavasti tykkäsitte videosta ja postauksesta!

 

27 kommenttia:

  1. Vähä ihana mekko! Oot varmaan jo sanonu, mutta mistä ostit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo on alunperin tilattu jostain kiinasta tai vastaavasta paikasta :D

      Poista
  2. Vitsi miten kaunis oot! Tuo mekko sopii sulle todella hyvin ja toi kampaus on myös ihana! :3

    VastaaPoista
  3. Jotenkin veikkasin, että olisit ottanut vaaleanpunaisen mekon, mutta kyllä tuo violettikin sopii älyttömän hyvin! :) Kokonaisuutena olit muutenkin erityisen upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Alunperin etsin kyllä vaaleanpunaista prinsessamekkoa, mutta tuohon päädyin.

      Poista
  4. Vauuu, miten ihana mekko ja kampaus! :D Video oli myös kiva :) Tsemppiä niihin kirjoituksiin!

    VastaaPoista
  5. wow :3 ihana mekko sulla ja nuilla muilla tuossa kuvassa :)

    VastaaPoista
  6. Oliks noi jatkot koulun järjestämät tms? Me vaan mentiin sillon jonnekin vuokramökkiin juomaan : D
    Ja olitko vähän pihalla tossa tanssissa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itseasiassa osaa sanoa kenen järjestämät, mutta kaikki lähilukiot oli mukana jatkoilla. Ja nuo pätkät oli revittelyssä jossa oli vähän ahdasta niin vähän jälessä :D

      Poista
  7. Voi että oot kaunis tuossa vikassa kuvassa sun kavereiden kans ♡♡♡ Mä kävin katsomassa vanhojentansseja ja oli kyllä hienot :)

    VastaaPoista
  8. Miksi oot aina niin vakava? Tiia aina hymyilee kaikissa videoissa mutta sä et

    VastaaPoista
  9. Onpa upea tuo tyttö tuossa oikeessa reunassa! Tai kaikkihan te, mutta pisti oikein silmään :D

    VastaaPoista
  10. Ihana mekko♡ oletteko te tulossa hevoset messuille Tampereelle? Jos tuutte haluaisin nähdä teidät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Ei olla valitettavasti tulossa...

      Poista
  11. Ihana puku kokonaisuudessaan kenen kanssa tanssit?

    VastaaPoista
  12. Kenen kanssa tanssit? Pliis vastaa seurusteletko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuo ole Pinjan oma asia.

      Poista
  13. Nättejä tyttöjä ootte kaikki:)

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.