sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Arkimeikkini videolla


Sain vihdoin aikaiseksi kuvattua perus arkimeikkini videolle, jonka usein aamulla teen kouluun.  Meikkiin menee vaihtelevasti 15-30min ja nyt vielä kun ikkunasta tulee luonnonvaloa on kiva meikkailla kunnolla ja käyttää enemmän aikaa. Videolla näkyy käyttämäni tuotteet ja kaikki vaiheet nopeutettuna. Videolla välissä vaihdan vaatteet ja valitettavasti unohdin valon päälle, joten videon väri muuttuu huonommaksi loppuvaiheilla. Toivottavasti pidätte videosta!

Linkki videoon


Tämän hetken ehdottomia suosikkeja näkyykin videolla sekä tämän postauksen kuvissa. Esittelin LivBoxissa tulleen Lumenen uuden meikkivoiteen (video), jota nyt testasin kunnolla. Meikkivoide antaa kivan valoa heijastavan pinnan, mutta sinä ei ole paljoa peittävyyttä, jota itse haen meikkivoiteelta. Myös uusi tulokas meikkirutiiniini on Joe Blascon korostusväri, joka on erittäin pigmenttinen ja veelea. Videolla käytän sitä kevyesti arkimeikkiin, mutta vähän vahvempaan meikkiin käytän vaaleaa väriä silmien alle ja korostukseen runsaammin.

Joskus pari vuotta sitten kaverin vinkistä kokeilin Maxfactorin Pan Stik meikkivoidepuikkoa, jota käytän ns. peitevoiteena ja tummaa sävyä 13 varjostuksiin. Vaikka itse en ole ikinä erityisemmin käyttänyt kyseisen merkin muita meikkejä, tämä vakiotuote on kuulunut arkimeikkiini monta vuotta ja se on todella pigmenttinen ja miellyttävän tuntuinen sekä hyvän hintainen. Tuote jossa on kyllä hinnan ja laadun välinen suhde kohdillaan, koska tuo ei ole pahan hintainen, sitä löytyy helposti ja tuote riittää pitkäksi aikaa. Huono puoli on vähät sävyt, koska itselläni oleva vaalein sävy 12 ei ole riittävän vaalea korostukseen. 

Onko teillä samoja vakiotuotteita joita käytätte arkimeikkiinne?

29 kommenttia:

  1. I never used these products but obviously they are good. Thanks for sharing!
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    www.dressedwithsoul.com

    VastaaPoista
  2. Hyvä video! Ja on nyt aika samallaisia meikkiä! Ja kiva kun sul soi kesken puhelin! Ja Einar pyöri siin! Ja lisää tämmösii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! ja joo meikin ohella videolla vähän muutakin:D

      Poista
  3. Sähän ennen kilpailit Lillin kanssa esteillä, mutta sitten Lillille kävi jotain.(en oo ollut niin kauan blogin lukija) Mikset säkin kilpaile voitolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueppas tiian blogista ni tiiät

      Poista
    2. Mistä sieltä? Siellä on aika paljon postauksia...

      Poista
    3. Voittohan on Tiian ja muutenki Voitolla ei luultavasti kai enää voi kovin hyppiäkkää eikä treenata kunnolla😉

      Poista
    4. Tuolla ylhäällä on osio "esittely" jossa kerrotaan asiasta. Lilli alkaa olla jo suht vanha ettei jalat kestä korkeita hyppyjä :) tai näin mä sen ymmärsin. Ja tosiaan Tiian blogista voi lukea _Voiton_ tilannetta. Sori vastasin Pinjan puolesta :)

      Poista
    5. Esitellystä löytyy lisää tietoa Lillin tilanteesta, mutta tällä hetkellä Lilli on kevyellä käytöllä koska sen jalat ei olisi kestänyt enää rankempaa treeniä. Voitto on ollut saikulla pidempään, joten siitä ei vielä tiedä kisaamisen suhteen tarkemmin :)

      Poista
  4. Kauheasti pistät kaikkia eri meikkejä. Itse en jaksa laittaa mitään iholle ellen lähde baariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan peittävyyttä huonommalle iholle, jos omistaisin itsekkin täydellisen ihon en varmaan käyttäisi näin paljon tuotteita :)

      Poista
  5. Mistä oot ostanu ne college housut mitkä sulla oli päällä siinä nerean ja einarin uusimmassa videopostauksessa. Ne mustat siis joissa on se valkonen teksti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista yhtään, ne on niin vanhat :D

      Poista
  6. Tosi kiva meikki :) Muokkaatko sun videot elokuvatyökalulla? Nimittäin mä itse tein videopostauksen sillä ja haluaisin siihen jonkun hyvän taustamusan, en siis mitään biisiä. Tuolta youtuben muokkausjutusta (:D) löyty yks hyvä taustamusiikki, mutta se kestää vain 2minuuttia ja videopostaus 7min... Osaisitko siis auttaa, että saako sitä musiikkia millään niin, että se kestäisi koko videon ajan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muokkaan videot elokuvatyökalulla ja itse teen vaan niin, että jos aika ei riitä tietyssä musiikissa jonka haluan, kopioin sen ja laitan vaan monesti peräkkäin soimaan :)

      Poista
  7. Moi Pinja! Hyvä meikki!

    Ollaan samanikäisiä, joten pakko kysyä, että oletko nyt lukiossa? Entä mitä olet pohtinut lukion jälkeen tekeväsi? Ootko esim. harkinnut hevosalaa vai näkeekö polleja tarpeeksi kotona :D

    t.Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen nyt lukion kakkosella, joten vielä on aikaa miettiä tulevaisuutta, koska en ole yhtään varma mihin haen. Muutamia vaihtoehtoja on, mutta jää nähtäväksi mihin sitten päädyn. En ehdottomasti mene hevosalalle lukion jälkeen, vaan tähtään ennemmin lääkäri/biologia yms. puolelle.

      Poista
  8. Moi oon koittanut kysyä tiialta muistaako se että missä videossa hän kaatu kun oli viemässä satulaa autoon, muistatko sä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäen oo varma mut olikohan se joku valmennus reissu. Missä on mukana Venla. Ja Pinjal on käsi sitees! En oo sata prosnttisen varma. Mut toivottavasti löydät etsimäsi videon. Mä en oo itekkään varma. Mut hyvä jos
      oli apuu. Jos ei niin en tiiä itekkään.?!:)

      Poista
    2. En valitettavasti tiedä tuollaisen perusteella mikä video kyseessä on. Kannattaa vaan alkaa selaamaan videoita talvelta jos haluat nähdä sen :D

      Poista
    3. Voitko vielä kysyä tiialta

      Poista
    4. Moi löysin etsimäni videon ja oli valmennus ja Emmi oli mukana

      Poista
  9. Älä ota tätä mitenkään ittees enkä haluu rueta haukkuu tai mitään mutta minusta se on vahän outoa että reipaalla hepalaa ja åonilla käytetään sekä kannuksia että raippaa (ja tässä tarkoitan enemmä tiia ja voittoa)

    VastaaPoista
  10. tosi kivan näkönen meikki! :)

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.