perjantai 18. syyskuuta 2015

Lillin viikko-ohjelma


Maanantai Sini ratsasti Lillin maanantaina kentällä. Laitoin pari puomia ja töttteröillä rajailin kentälle kahdeksikon, joka oli ihan päästä päähän. Sini meni alkuun ihan vaan ravissa kahdeksikkoa ja kulmien ratsastusta. Lopussa tehtiin laukkaa molempiin suuntiin pidemmät pätkät, kun yleensä se on aina vaan pari ympyrää tai yksi laukka pätkä tehtävässä. Nyt kun Sini on viimeaikoina mennyt paljon Lillillä ja huomaa heti ratsastuksessa ison eron. Alkaa pikkuhiljaa mukautumaan vähän paremmin Lillin liikkeisiin ja muutenkin löytää oikeita nappuloita miten sen ponin saa liikkumaan.  Lilli tykkää myös paljon kun selässä on kevyt ja kokematon ratsastaja. Usein myös Lilli saa vähän erilaista liikuntaa, kun sen pitää mennä pidempi aika, mutta ei niin kunnolla. Kun taas minun ratsastaessa aika on usein lyhyempi, mutta liikunta on raskaampaa, kun sen pitää liikkua oikein ja tehdä kunnolla hommia. Ratsastuksen jälkeen käytiin maastossa kävelemässä Sini selässä ja talutin sitä varmuuden vuoksi, koska Lilli ei ole mikään pommin varma maastossa.  Käytiin rannassa kävelemässä ja alhaalla oleva kuva on otettu sieltä, kun Lilli oli järkyttyneenä pitkään paikallaan ja ihmetteli venettä joka meni järvellä.


Tiistai Ratsastin Lillin itse kentällä ihan kunnolla. Käytin aikaa aika lailla raviin ja laukkaan, ja menin alussa vaan vähän käyntiä ja taivuttelin Lilliä. Sen jälkeen kun Tiia ratsasti Lilliä kuukauden kesälomalla, kun minulla oli kantoside kädessä olkapään takia, Lilli jäi vähän toispuoleiseksi ja se ilmeni esim. vasenta laukkaa nostettaessa. Huomasin ensimmäisenä kun Sini nosti laukkaa ja Lilli nosti aina väärän laukan. Sitten kun sain itse vihdoin luvan ratsastaa sillä ja nostin ekoja kertoja laukkaa, se olisi paljon mieluumin nostanut oikean laukan vasempaan kierrokseen. Nyt tiistain ratsastuksessa yritin tehdä vähän jumppaavia juttuja ja näin parantaa nostoja, jotka selvästi kertoi jossain olevasta jumista. Tein vastalaukkaa niin että ratsastin aina päädyn läpi loivasti vastalaukassa, ja suoralla uralla ihan millin asetin sisälle päin. Vastalaukka selvästikin auttoi, ja muutenkin kunnon läpiratsastus, kun seuraavalla Sinin ratsastuskerralla, Lilli ei enää nostanut vastalaukkaa kertaakaan, vaan meni sujuvasti heti oikeaa laukkaa. 

Tiistaina Voitolta lähti myös kenkä, joten hevoset sai olla vaan viikon kaksi ensimmäistä päivää laitumella, jossa ei tosin enää ole oikein syötävää. Hevoset kuitenkin ei kävellyt siellä vaan pientä ympyrää, vaan liikkui vapaammin kun tarhassa jossa varsinkin Lilli ramppaa koko ajan. Nyt viimeiset pari viikkoa hevoset on saanut lähilaitumelle ihan normaalit kuivaheinät, ja ne on olleet ihan tyytyväisiä siellä ilman mitään laidunheinää. 


Keskiviikko Sini ratsasti Lillillä, suunnitelmissa oli laitella puomeja kentälle ja mennä niitä ravissa ja laukassa. Lopulta sitten ravipuomeihin käytettiin sen verran aikaa, että laukkapuomit siirrettiin tulevalle viikolle. Sini ratsasti vajaan tunnin ja Lillille tuli sopivasti lämmin, muttei varsinaisesti hiki ratsastuksen aikana. Pitkällä sivulla oli ravipuomeja 4 kappaletta, joissa välissä oli vajaa 5 tipuaskelta. Alussa Sini meni puomeja alkuverryttelyn jälkeen ihan maassa, mutta nostettiin kahdesta keskimmäisestä puomista toiset päät vähän maasta ylös lopuksi, että Lilli joutuu tosissaan jumppamaan sen vähän kankeita raviaskelia. 

Koska hevoset oli päivän tarhassa, syöteltiin niitä illalla vielä pihassa ja tallin lähettyvillä, jossa alkaa olla viimeiset mahdollisuudet vihreään heinään. Kaikki laitumet on syöty, joten nyt pitää syötellä niitä naruissa loppu syksy, niin pitkään että tulee ensimmäiset pakkaset.  Hevoset ei edes kauhean surkeita ole, vaikka ne joutuukin päivän olla hiekkatarhassa, kun kuitenkin jo pidemmän aikaa heinä on ollut vähissä laitumella ja ne on sielläkin syönyt kuivaheinää lisäksi.


Torstai Ratsastin Lillin kevyesti ilman satulaa ja  pidin ns. kävelypäivän. Ravailin kyllä myös ihan lyhyitä pätkiä ja jumppailin sitä väistöillä ja taivuttelin kunnolla. Lilli tuntu tosi hyvälle loppuun! Sen saa paljon paremmin ratsastettua ilman satulaa, kun pystyy istunnalla vaikuttamaan suoraan hevosen ja ihan pienillä avuilla. Lilli on aina tyytyväinen kevyiden "eteen alas" päivien jälkeen, kun vertyy hyvin edellispäivän puomijumpasta. Ratsastusaika oli ehkä noin. 20 min alkukäynteineen. Päästin Lillin suoraan ratsastuksesta syömään pihaan heinää, kun ne oli koko päivän taas hiekkatarhassa. Lilli on usein vapaana pihassa ja se kyllä osaa tulla suhteellisen hyvin luokse viheltäessä. Nyt vaan kun maassa on kauheasti omenoita, se kävelee suorilta omenapuiden luokse ja syö sieltä tippuneita oli ne sitten mätiä tai raakoja, niin kaikki omenat pitää syödä. Lilli vaatii siis erikoistarkkailua nyt kun se on vapaana, eikä voi vaan itse lähteä siivoamaan karsinaa :D


Perjantai Vapaapäivä. Voittoa lähdettiin viemään klinikalle ja Lilli lähti mukaan, kun se ei voi jäädä yksin kotiin. Lilli teki alkuviikon ihan reippaasti hommia, joten vähän pidemmän matkan jälkeen en enää ratsasta sillä. Lillillä on usein 1-2 vapaapäivää viikossa, ja tämän viikon huonojen kelien ja omien kiireiden takia ratsastelin sillä ehkä vähän kevyemmin. Joskus sillä on raskaampia viikkoja, ja joskus taas näitä kevyitä viikkoja, riippuen ihan miten omat menot sattuu ja millainen Lillin mielentila on.

Toivottavasti tykkäsitte postauksesta! Kiva tunne taas kun saa monen päivän jälkeen julkaistua postauksen ja blogissa on näin loppuviikosta aina edes jotain eloa.

35 kommenttia:

  1. Kivan erilainen postaus! :)

    VastaaPoista
  2. Oli tosi mielenkiintoinen postaus! Lisää tämmösiä :) ja videopostaus olisi kiva pitkästä aikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja pitkään aikaan ei tosiaan ole tullut videopostauksia, niin ehkä voitaisiin kuvata jossain välissä :)

      Poista
  3. Kiva postaus :)
    Hyvä, että sun käsi on ruvennut paranemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja nyt se alkaa olla jo entisellään onneksi...

      Poista
  4. Siellä laitumella on ruohoa eikä heinää :)

    VastaaPoista
  5. Mahtavii kuvii. Ja lilli on söpö. Tehkää Tiiankaa videopostaus! Hyvä että pystyt ratsastaa!:)♡♡ hyvää tulevaa viikkoo. Ja syksyy.

    VastaaPoista
  6. Mikä sinin blogin osoite on? :) hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) http://www.armiharmi.blogspot.fi/

      Poista
  7. Sun blogissa sitten on sitä jotain! Sä ja Tiia ootte mun esikuvia, ratsastajina ja ihmisinä. Teidän elämä on mun mielestä aivan huippu mielenkiintoista. Maailman parhaita videoita on teidän videopostaukset�� Olette vaan niin hienoja ihmisiä & Lilli on kyllä ihana <3

    VastaaPoista
  8. Moi Kiva postaus. Ja voisitko tehä sellasen videon missä sä kerrot Lillist melkein kaiken. Se olisi kivaa. Jos vain ehdit. Mutta eihän sinun ole pakko tehä jos et haluu! Tää blogi on vaan niin ihana.
    Kiitos Pinja näistä hetkistä mitä olen saannut lukea sun blogii. Hyvää tulevaa viikko kaikille. Oot nätti.
    Ja harmittaa kun nää jää vähän lyhyeks nää postaukset. Toivottavasti sait selvää mitä tarkotin:) Mitä kuuluu? Moi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit :) Hyvää kuuluu ja ihan hyvä idea, pitää nyt katsoa mitä videoita ehdin tehdä!

      Poista
  9. Hyvii kuvii. Ja lisää tämmösii. Tehkää Tiiankaa videopostaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) ja jossain vaiheessa ehkä..

      Poista
  10. Pinja oon sun fani. Mä tykkään sun blogist ja sun videoist! Ja kiva postaus. Mikä on sun insta nimi et snäpsät? Niin mä voisin seuraa jos haluut et seuraan. Mikä on Tiian blogi? Hyvii kuvii. Lisää tämmösii. Tai trhkää se sister tak Tiiankaa???:)♡♡

    VastaaPoista
  11. Pinja oon sun suuri ihailija kiva postaus

    VastaaPoista
  12. Kiva postaus! Tykkäsin tosi paljon. Olisi kiva nähdä myös vaikka videota Sinin ratsastuksesta. Ja tottakai myös sinun! :)

    VastaaPoista
  13. Hyvä postaus! Lisää tämmösii. Ja mul murtu käsi tänään harmittaa tosi paljon!! Mut hyvä et pystys ratsastaa! Ja ja hyvä et sun käsi on jo tosi paljon parantunnu!!
    Hyvää syksyy kaikille sinne!!:):)♡♡

    VastaaPoista
  14. Voisko joku vihdoin kertoa mulle mikä on tipuaskel? :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis astellaan niin että aina seuraava askel tulee ihan toiseen askeleen jälkeen, eli periaatteessa yksi tipuaskel on yksi kengän jälki maassa :D

      Poista
  15. Onks Pinja nii lukios. Kun mä en tiiää jos on nii kauan Pinja on viel lukios??:D

    VastaaPoista
  16. Nyt kaikki vaan kysymään http://paanjalaura.blogspot.fi/2015/09/kysy.html?m=1 liitykään myös lukijaksi jos haluatte:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin vaikka liittyy. Jos kerta haluut lukioit♡!:D

      Poista
  17. Hyvä postaus. Lisää tämmösii:D

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.