keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kesän ensimmäinen kerta laitumella

Laidunkausi on nyt virallisesti meidän hevosten osalta alkanut, tehtiin Tiian kanssa laidun ja päästettiin hevoset ensimmäisenä päivänä syömään tunniksi. Vaikka ollaan syötelty ja totuteltu niitä paljon, niin päivittäin aina varovasti lisätään laidunaikaa, ja kohta ne saa sitten olla kokonaisen ruokailuvälin syömässä. Tuntuu että Lilli on jo nyt lihonnut ihan liikaa, kun ne on Voiton kanssa samassa tarhassa ja Lilli tunnetusti tykkää syödä, niin sen heinän määrää ei voi rajoittaa. Pitää vaan kevyesti lisätä liikutusta, ei niinkään raskaammaksi, vaan lisätä vaan aikaa. Eilenkin menin sillä varmaan melkein vajaan tunnin, ja suurimman osan ajasta tein käyntijuttuja ja siirtymisiä.


Laidun on nyt puolet entistä pienempi, hevoset on ajoissa siellä syömässä kun ruoho on juuri kasvanut ja joukossa ei ole muuta kasvia ja kukkia. seuraavaksi pitää syöttää niille toinen puoli pellosta, ja viimeisenä tallin lähellä oleva pelto jossa on kaikista kuluneinta ja köyhintä heinää. Sitten loppukesään mennessä tämä ensimmäinen pelto on ehtinyt kasvaa sen verran että ne voi mennä sinne toisen kerran.

Nyt viimekesänä laitumet alkoi vähän loppua loppukesälle, ja tänä vuonna varmaan tulee käymään sama juttu, vielä jos kesällä on tämän hetken tiedon mukaan tulossa kolmas laiduntaja. Mietittiinkin että kohta alkaisi olla ajankohtaista laidunten kunnostus, ja ihan uusiksi laitto kun ne on niin kuluneita ja köyhiä. Heinä on nyt parhaimmillaan, eikä se ole mennyt yli, mutta pikkuhiljaa joukkoon alkaa kasvaa muutkin kasvit ja esim. niittyleinikki on levinnyt tosi nopeasti kaikille pelloille.


Kuvista ei nyt tullut mitenkään erityisen vauhdikkaita, Voitto otti ehkä muutaman raviaskeleen, mutta kyllä ne koko ajan visusti piti pään maassa ja söi minkä ehti. Usein aina laitumelle päästäessä hevoset juoksentelee, mutta nyt tila oli vähän pienempi ja Lilli ja Voitto on jo ollut niin pitkään samassa tarhassa, ettei ollut mitään välien selvittelyjä. Kuvattiin myös videopostaus kyseiseltä laitumen rakennus päivältä, joten sekin on tulossa jossain vaiheessa Youtubeen!

39 kommenttia:

  1. Olipa kivoja kuvia! Hyvää kesänalkua teille. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana toi kuva jossa Voitto ja Lilli syö melkein samasta kohtaa:3Hyvää kesää sulle ja Lillille ja tietenkin koko perheelle!:)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ihana kuva toi missä Voiton & Lilli päät on vastakkain! :) Ja hyvää kesää teille!! :))

    VastaaPoista
  5. Tosi ihania kuvia ja hyvää kesää sinne :)

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus ;) Ihania kuvia Lillistä ♡

    VastaaPoista
  7. Miten oot saanut gadgettien otsikoille varjon tai millä koodilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlaamalla löytyy, en muista yhtään enää, mutta jollain html-koodilla :)

      Poista
  8. Ihania kuvia! Jatkatteko ratsastusrytmiä kesäisin samaan malliin vai annatteko hepoille "laidunlomaa"? Jos annatte lomaa, niin kuinka kauan? Ja vielä sellanen kysymys, että voitteko Tiian kanssa tehä tänäkesänäkin yhteisen, pitkän videopostauksen? Se viimevuoden pitkä tallipäivä-videopostaus oli niin kiva :) Hyvää kesää teille ja heposille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti samoin! Ja Lilli ei ainakaan pidä mitään lomia, ennen pidettiin aina kesällä kunnon hyppytauko kesäloma, mutta nyt ei ole enää tarvetta. Eikä pidetä laitumellakaan erityisen pitkiä lomia, kun hevoset tulee aina yöksi sisälle ja liikutus jatkuu normisti ainakin Lillillä. Toki varmasti tulee kevyitäkin jaksoja, mutta pyrin liikuttamaan Lilliä koko kesän :)

      Poista
  9. Siis eivätkö teidän hevoset pääse koko kesänä laiduntamaan kuin muutaman tunnin päivässä?! MIKSI?? ja sitten.. Tietysti tuossa pelkässä timoteissä (tai mitä lajia teillä nyt kasvaakaan) on eniten energiaa jne, mutta hevosille olisi miljoona kertaa parempi päästä luonnontilassa olevalle laitumelle, missä nimenomaan olisi niitä kukkia ja muitakin kasveja seassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska niistä tulee liian läskejä, kun ei jaksa liikuttaa yli tuntia päivässä ;)

      Poista
    2. Voitto ei saa olla laitumella koko päivää, joten ei Lillikään voi olla, ja ihan hyvä niin eivät pääse pullistumaan liikaa :)

      Poista
  10. Mukavan kesäinen postaus kivoilla kuvilla! Täällä missä minä asustelen on aurinko pysynyt visusti pilvien takana ja satanut kauheasti. Nurmikkokin vielä tosi keltaista, joten olen kyllä vähän kateellinen noin vihreästä ruohosta :D!
    Mukavaa kesää. Mitäs luulet, selviätkls koeviikosta ehjin nahoin?:)

    VastaaPoista
  11. Eihän tunti ole mitään hevoselle. Et varmasti ratsasta lilliä niin raskaasti että se ei edes tuntia jaksaisi. Nyt vaan kunnon liikuntaa niin kyllä lilli siitä hoikistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luuletko että noinkin vanha tamma (ei millään pahalla, eihän lilli mikään vanhuskaan ole :) ) jaksaisi joka päivä tunnin mennä? Musta joka päivä 45min - 60min on iha hyvä aika, mutta voi sitä pidempiäkin tehdä jos hevonen on huippukunnossa.

      Poista
    2. Voihan ratsastuskouluhepatkin mennä monta tuntia päivässä. Eikä lilli mitenkään vanha ole. Mutta siis jos Pinja haluaa että lilli laihtuu niin onhan se selvä että treeniä täytyy koventaa :) ja tämä ei ole mitään haukkumista.

      Poista
    3. Lillillä ei ole mikään super kunto, tarkoituksena vaan lisätä liikunnan pituutta, ei raskautta, sen verran että Lilli ei lihoa liikaa kesän aikana kun saa enemmän ruokaa. Ja moni hevonen tekee pidempääkin treeniä, ja niin teki Lillikin ennen, mutta nykyään enää ei mennä lähes ikinä kokonaista tuntia :)

      Poista
  12. Mulle tuli tässä mieleen, että miksi Lillillä ei enää kisata, eikä ratsasteta/liikuteta niin palon? Ja entäs miksi Lillillä ei enää juuri hypätäkkään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lillin jalat ei enää kestä ��

      Poista
    2. Lillin fyysinen kunto ei kestäisi enempää treenausta ja alettiin olla jo siinä pisteessä että esteiden noustessa Lilli kyllästyi ja mahdollisesti kipeytyi, niin eläinlääkäriltä tuli sitten "eläkkeelle" jäänti tuomio hyppäämisestä. Toki ratsastan ja liikutan sitä vielä hyvin ja satunnaisesti käyn kouluvalmennuksissa :)

      Poista
  13. Kivoja kuvia :)lilli on muuten kivan näköinen

    VastaaPoista
  14. Ihania nuo kuvat ja varsinki tuo missä lilli ja voitto syö melkeen samasta kohti:)♥

    VastaaPoista
  15. Vaikka oon lukija, niin en silti saa sun postauksista ilmotusta bloggeriin! Mistä se johtuu? Kenties kun vaihdoit osoitteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli sama ongelma, mutta sitten mua neuvottiin ja nyt postaukset tulevat bloggeriin. Eli menet Bloggerin hallintapaneeliin ja vasemmalta blogilistan päältä painat ''Lisää blogi''. Siihen sitten kirjoitat uuden osoitteen ja tadaa! :)

      Poista
    2. Kiitti paljon! :) Viimenkin.. :D

      Poista
    3. Kokeilin tuota, ja Bloggeriin tuli postauksia vain vanhasta blogista, ja olen varma, että lkaitoin siihe "bonbonpinja.blogspot.fi"

      Poista
  16. Sivuston omistaja on valitettavasti estänyt liittymisesi tähän sivustoon.

    Kirjaudu sisään toisella käyttäjänimellä

    En voi liittyä lukijaksi :o Mitä tuo tarkoittaa? Tulee tuollainen teksti :(

    VastaaPoista
  17. Jes :) Nyt tajusin miten voin liittyy :D ! Sekin oli ihan yk juttu mutta enhän mä tietenkään aluks tajunnu :P

    VastaaPoista
  18. Kivoja kuvia! Missä koulussa kävit ala-asteen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ylä asteen Pinja kävi ainakin Minna Canthinin koulussa :)

      Poista
    2. No idiootti yläastetta ei kysytty (ja yläaste kirjoitetaan yhteen)

      Poista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.