perjantai 6. maaliskuuta 2015

Blogihaaste: Suosikkiblogit

Moikka! Blogitallin viikon blogihaasteessa teemana tällä kertaa lempiblogit. Pitkään mietin miten voisin tämän postauksen toteuttaa, koska ei itselläni varsinaisesti ole tiettyjä suosikkeja. Luen todella paljon blogeja, selailen vanhoja ja etsin uusia sekä lifestyle aiheisia että hevosblogeja.

Kun luen postauksia, en läheskään aina lue itse tekstejä, vaan selailen vaan kuvat ja luen pätkiä postauksista tai pelkkiä kuvatekstejä. Sitten jos kohdalle sattuu kiinnostava postaus, jossa on jotenkin itseäni kiinnostava, tai sillä hetkellä koskettava asia, luen ihan ajatuksella koko postauksen läpi.

Ehdottomasti lempiblogeiheni, tai ylipäätänsä hyviin blogeihin ja hyvin toteutettuihin postauksiin kuuluu kuvat. Kuvat kertovat paljon asiaa, ja hyvällä tekstillä pienestäkin asiasta saa kirjoitettua mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän postauksen. Postauksen pituus ei aina ole tärkein, vaan sen sisältö. Hevosblogeista tykkään lukea paljon kisablogeja joissa treenataan ja käydään valmennuksissa, mutta kiinnostavia on myös vähän erikoisemmat blogit  joissa on jotain omalaatuista ja erilaista. Jotta blogi erottuu nykypäivänä valtavasta blogien massasta, siinä pitää olla jotain lukijoita kiinnostavaa sisältöä, joko sitten ne täydelliset blogikuvat, hyvät tekstit tai vain mielenkiintoinen aihe.


Luen blogeja paljon Bloglovinin kautta, siellä postaukset päivittyy omalle lukulistalleni, eikä tarvitse kun klikkailla mielenkiintoisimmat auki. Bloglovinissa luen oikeastaan suurimman osan lifestyle blogien postauksista, ja sitten hevosblogeista suurin osa suosikeistani löytyy Blogitallin sivuilta. Indiedaysiltä löytyy myös valtavasti lifestyle blogeja, mutta sieltä joukosta ei löydy ikinä sitä yhtä tiettyä lempparia, vaan luen postauksia ennemminkin kiinnostavien aiheiden perusteella.


Nyt  kun haaste nimenomaan kuuluu lempiblogit niin voisin linkkailla muutaman blogin mitä itse olen aktiivisesti seuraillut Puoliverinen prinssi, Jillan blogi, Kavioilla koparoilla, Kootussa ravissa, Ponityttö seikkailee, Pienten ponien elämää, Rouskutellen, Sophia Backlund, Aadan hevoselamää. Sitten myös muutama lifestyle blogi Vilma kenttä, Karoliinas, Feeling beautiful, Annika O., Uino ja Challenge the fashion. Toki lukulistalla on hirveä määrä muitakin blogeja, mutta nämä nyt tulivat ensimmäisinä yksinä suoiskkeina mieleen :)


Mitkä ovat teidän lempi bloginne? Hevosblogeja vai lifestyle blogeja?

29 kommenttia:

  1. Mulla noussut parhaiden joukkoon osa noista mitä sullaki, kavioilla koparoilla on ihan huippu! Sit noista kans luen aadan hevoselämää ja puoliveristä prinssiä ☺

    VastaaPoista
  2. Tuletteko tänä viikonloppuna Horse fair messuille? Jos tulette niin kumpana päivänä? :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Sama noissa hevosblogeissa plus Kaktu ja Futura ja aiinon.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
  5. Moikka! Saisinko käyttää tuota sun blogin banneria mun blogissa viikon blogihaaste-postauksessa? Ilmoittaisin siinä siis tottakai mistä blogista banneri on otettu :)

    VastaaPoista
  6. Mun blogit on vähän sekalaisia näitä, hevosblogeja ja lifestyle blogit. Lempparini on kuitenkin tämä sinun blogisi! :)

    VastaaPoista
  7. Sullapa on ihana blogi!
    Oon katellu sun ja tiian videoita jo kauan mutta nyt vasta hokasin lukee sun blogia!
    Ootko kauan blogannu?
    T: tervetuloaihanatihmiset.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon! :) ja kiva, olen blogannut vuodesta 2011 lähtien!

      Poista
  8. Pienet ponit kiittää linkityksestä! :)

    VastaaPoista
  9. Voitteko tehä tiian kanssa videopostauksen?

    VastaaPoista
  10. voitteko tehä sen lilli ja pinja vs tiia ja voitto oon jo pyytänuy sitä liikaakiin vaikka siitä on jo aikaa

    VastaaPoista
  11. Moikka pinja! Käyppä kattomassa sähköposti:-)

    VastaaPoista
  12. MOIKKA PINJA! ONKO SULLA INSTAGRAM ENÄÄ? TEE WHATS ON MY IPHONE!? MILLO TULEE MY DAY? OSTASI MUUTE KUORET MUT ON TREND MUT IPHONE 4S KUORET MAHTUU. MIKÄ PUHELIN SINIL ON ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis pinja on jo esitelly sen puhelimen mun mielestä

      Poista
    2. On ja teen kunhan ehin :) Snillä iphone 4s myös.

      Poista
  13. Mä tykkään näistä suosikki postauksista oli ne sitten blogeja vaatteita meikkejä tai muuta.Luen ehkä enimmäkseen hevosblogeja mutta luen myös muutamia lifestyle ja hevosblogeja.

    VastaaPoista
  14. pinjan ja tiian blogit on parhainpia! Ja pakko tunnustaa että haluaisin olla tiia tai pinja:D

    VastaaPoista
  15. Mullakin on samoja, mutta nuo lifestely blogit oli uusia minulle. Koska tulee tallipäivä videopostaus? Ootte parhaita!

    VastaaPoista
  16. Postaustoiveena olisi jokin Lillin ruokapostaus, annosten määrä ja vinkkejä hevosen ruokintaan, :)

    VastaaPoista
  17. Lempi Ben&Jerrys maku?��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa, ehkä beanut butter cup tällä hetkellä :)

      Poista
  18. Oon laittanu sulle sähköpostia :)

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.