sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Auratulla kentällä kuvailua

Moikka! Edellisessä postauksessa lisäämäni videopostaus on ollut paljon katsottu, joten nyt tulee samasta päivästä ja ratsastuksesta myös kuvia. Otettiin vähän enemmän ihan perus poseerauskuvia ja sitten muutama ratsastuskuva. Lilli on niin valkea mustalla taustalla että se erottuu pimeässä hyvin. Kenttä oli myös juuri aurattu ja Lilli oli vähän ihmeissään joten kuvista tuli monta hyvää!


Videolla oikeastaan tulikin jo suurin osa jutuista, mutta menin ilman satulaa illasta, ja en kauheasti kehdannut ravata kun kenttä tosiaan aurattiin, eli siinä ei ollut pohjalla pehmeää lunta sillon vielä paljon. Tänään sunnuntaina kun ratsasteltiin, niin pohja alkoi olla jo aika hyvä ja koko ajan sataa sopivasti lisää lunta. onneksi nyt saadaan kenttä hyvään kuntoon kun yhdessä vaiheessa alkoi jo olla hankalaa kun pellolla oli liikaa kunta, kenttä oli jäätynyt muhkuraiseksi lumesta ja ei aina kehdannut käydä maastossa.


Lilli meni kivasti pitkästä aikaa, kun pääsi kunnolla taivuttelemaan. Otin vaan muutamat ravipätkät ja sitten suurimman osan ajasta tein käynnissä vaan kunnon taivuttelua. Pitkästä aikaa jaksoin kääriä pintelit jalkaan, ja ne kyllä näyttää ihan kivalta kuvissakin, vaikka Lilli onkin vähän keltanen valkeaa lunta vasten, ainoa huono puoli valkeassa värissä hevosella näin talvisin :D


Kuvia tuli paljon, ja kerrankin Tiia pääsi hyvin kuvailemaan eikä vaan räpsässyt muutamaa ohimennen. Olisipa aina joku joka voisi kuvailla, kun jos aletaan mennä vuorotellen ja kuvata toisia niin siinä menee tuplasti aikaa.

Olen nyt mennyt Lillillä viime kuukauden ajan aika kevyesti, vähän maastoillut ja juuri pitänyt sellaisia ravi käynti päiviä. Mutta tästä kun kelit paranee ja pakkset helpottaa niin päästään taas kunnolla hommiin. Meillä oli yhdessä vaiheessa ihan tosi kovat pakkaset, ja sillon taidettiin pitää vaan kävely päivä ja sitten vapaa. Koeviikolla muutenkin aina Lilli jää vähän kevyemmälle. kun ei ikinä normaalisti ole tilanteita, että pitäisi vaan käydä kiireellä ratsimassa, tai pitää jopa ei suunniteltu vapaapäivä. Kun ei vaan aika ja voimat riitä kokeisiin lukemisen rinnalla viettää pitkää iltaa tallissa.

  
Nyt lauantaina eli eilen käytiin taas reippaalla maastolenkillä pitemmällä reissulla, ja Lilli oli kyllä ihan hiessä kun päästiin sieltä. Otettiin yksi kunnon laukkapätkä ja sitten vaan ravailtiin tai ainakin yritettiin ravata rauhallisesti pitempiä pätkiä. Lumi pehmittää hyvin meidän vakio lenkin kun käydään kunnon maastossa niin siellä oli hyvä mennä. Reissu meni muuten ongelmitta, mutta kun oltiin laukasta jarruttelemassa hevosia, niin toinen jalustin katkesi. Onneksi olin jo pitkään katellut että remmistä on auennut yksi pätkä ommelta, ja nyt se sitten meni lopullisesti. Kotiin oli vielä pitkä matka, mutta hyvin se onnistui katkenneellakin jalustinremmillä. Pitäisi vaan aina muistaa heti korjata tai vaihtaa remmi, kun olen sitä jo pitkään katsellut että kohta katkeaa, niin juuri huonoon aikaan maastossa sitten meidän tuurilla.
Seuraavan postauksen aihetta en vielä tiedä. pitää nyt katsella milloin päästään seuraavan kerran kuvailemaan. Harmittaa kun blogi on jäänyt vähän hiljaiselolle, mutta nyt taas tsempataan kunhan koeviikosta pääsee, ja on vähän enemmän aikaa ja intoa postailla. Tarkotus olisi myös kuvailla Mydayta jota pyydetään paljon, mutta en vaan ikinä saa aikaiseksi tarttua kameraan aamulla ja kuvata vielä koko päivää...
Moni on varmasti jo lukenut tai huomannut että meille tuli se koiranpentu Nipsu josta kerroinkin jo vanhemmassa postauksessa. Nipsu on pärjännyt ihan super hyvin ja kotiutunut täysin. Se on jo pari kertaa kannettu talliin katselemaan hevosia, mutta ehkä vielä menee jokunen kuukausi tai vuosi että siitä tulee kunnon tallikoira :D


67 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Mikä sulla on prioriteettijärjestys koulun, hevosten ja blogin pitämisen välillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulu ehdottomasti ykkösenä, sitte hevoset ja vasta vikana blogi, vaikka haluausin sitäkin tehdä mieluummin kun kouluhommia :D

      Poista
    2. Koulu ykkösenä?!? O.o (eri ano)

      Poista
    3. alempi ano, en tiiä ny minkä ikäne oot, mut kyl sit yläasteel ja lukios on vähä pakko ja halu tsempata jos haluu saada hyvän opiskelun tms :)

      Poista
    4. Mun mielestä Pinjalla on prioriteetit kunnossa! Olen siis toi eka ano, joka asiaa kysyikin (:

      Poista
    5. Ehkä ala- ja yläasteella vielä oli eri juttu,itekkään en sillon tehnyt suunnilleen mitään ikinä vapaa-ajalla koulujuttuja, mutta et kyllä tule lukiosta pääsemään hyvillä arvosanoilla jos et pidä koulua ykkösenä :D

      Poista
  3. Wow, the pictures turned out wonderful! Lila and you are both so wonderful models <3
    xx from Germany/Bavaria, Rena
    www.dressedwithsoul.com

    VastaaPoista
  4. Todella ihania kuvia saitte otettua!

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus, ja ihania kuvia :3 Paras blogi! <3

    Vinkki : Keskity enemmän yhdyssanoihin :) Muutamia virheitä tuolta silmiin sattui

    VastaaPoista
  6. Kysyinkin jo edellisessä postauksessa tätä, mutta kysyn tässäkin. Mistä se lillin kaulakappaleellinen vaaleenpunainen fleece on? Myydäänkö niitä enää? Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluisin tietää myös että mistä se Lillin v.puna-ruskee ruudullinen fleeceloimi on? Tai minkä merkkinen? Tosi ihanan värinen meinaan :)

      Poista
    2. Eskadronilta näyttäisi näin kaukaa katsottuna

      Poista
  7. Aah! just tän takia mä rakastan sun Ja Tiian blogeja!😍👏 Noi kuvat!💓 Mun lemppari oli toi vikasta kahesta oikeanpuoleinen👉💗

    VastaaPoista
  8. Tosi hienoja kuvia! Lilli näyttää niissä niin ihanalta! :)
    http://pysteliina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Miksi et käy Lillin kanssa ihan muuten vaan valmennuksessa? :)

    VastaaPoista
  10. Miksi Lillillä on vanhat suitset ??

    VastaaPoista
  11. Ihanan laatuisia kuvia ja muutenkin kivoja :)

    VastaaPoista
  12. Muistatko millä asetuksilla näitä kuvia on otettu? :) varinkin ne lillin kuvat

    VastaaPoista
  13. Tosi kiva postaus ja ihania kuvia:)

    VastaaPoista
  14. kiva postaus mutta poni laskee pään vahä liian alas niin se menee kuolaimen alla :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei voi muuta sanoa kuin että voi herranjesta kun te jaksatte kaikesta valittaa : D kyllä kai pinja tietää miten lilliä ratsastaa?

      Poista
    2. Lilli nyt on mitä on ja harvoin se ihan täydellisesti menee, aina on korjattavaa ja treenattaavaa, eikä se edes noissa kuvissa mene kauhean etupainosena tai alhaalla :D

      Poista
  15. Tuo eka kuva susta ja lillista sopisi lehteen

    VastaaPoista
  16. Lilli on tosi söpö ja sinä kaunis❤️💘

    VastaaPoista
  17. Ihanat kuvat mutta tykkään Lillistä sä oot Lillin kanssa söpöjä

    VastaaPoista
  18. Mikä on Lillin säkäkorkeus on ja mikä on teidän kotiosoite on ja voitko jos Lilli muutaa punametsän tallin se olisi kivaa jos Lilli olisi siellä joka päivä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmana muuta!Ja ei se ny osotteitaan jakele!!

      Poista
  19. Lilli on niin sievä poni, erityisesti tuossa kuvassa, missä sinä kaivelet taskuasi ja Lilli uteliaana kurkistelee! :)

    Laitoin kyselyä Tiiankin blogissa, mutten saanut vastausta niin ajattelin kysäistä täälläkin jos huomaisit tämän kommentin: Laitoin teille sähköpostia tuohon blogikauppa-osoitteeseen, mahtaakohan se olla tullut perille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmaan perille tulee, ja vastauskin tulee jos liittyy johonkin tavaraan mitä ostat tai jotain muuta :)

      Poista
  20. Kuinka pitkä oot?Entä Tiia?

    VastaaPoista
  21. miksi kaikki vanhat estevalmennusvideot on sinusta ja lillistä poistettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne poistu vanhan youtube tilin mukana

      Poista
  22. ootteko tkemässä sitä kepparien esittelyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eii meillä oo mitää keppareita? :D

      Poista
  23. ÄÄ niin ihanii kuvii Lillistä ja sinusta !♥ Teettekö bannereita ? :)

    VastaaPoista
  24. Kiva postaus :) -AAda

    VastaaPoista
  25. Kiva postaus ja voiko Lilli Muuttaa punametsän tallin ja se olisi Lilli voisi olla joka päivä siellä menetl sinne tiian kanssa mennä katsomaan punametsän tallia?

    VastaaPoista
  26. Kiva postaus ihana sinä ja Lilli‼ t.Vilja

    VastaaPoista
  27. Mikä on Tiian blogi on? Oliko se Lillivoittofi. Vai mikä se blogin nimi on haluatko sä mun sähköposti jos laitan vvilja@yahoofi.

    VastaaPoista
  28. Ihania talvisia kuvia! terv. Sofia Italiasta, jossa ei ole lunta :)

    VastaaPoista
  29. Ihania talvisia kuvia! terv. Sofia Italiasta, jossa ei ole lunta :)

    VastaaPoista
  30. Moi Pinja mikä on sun sähköpostiosoite on mä haluan saada sun sähköpostin ja mun on vvilja@yahoofi.

    VastaaPoista
  31. Ihania kuvia☺️Terveiset:Sinulle Tiialle ja Sinille ja tietty Nipsulle,🐕Armille ja Lillille🐴 ja Voitolle❤️Ootte kaikki niin ihania😘(oot Pinja kauniimpi kuin Tiia) ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️Ja asun itekki Siilinjärvellä ihan melkein siilinratsastuskeskuksella vieressä☺️Jos voisitko Pinja ilmoitella jos Tiia tulee siilin kisoihin niin tuun kattoo😉t.Vilma❤️+ootte kaikki niin ihania❤️❤️

    VastaaPoista
  32. Pinja oot iha sairaan hyvä kirjottaa näitä postauksia, ja sun kirjotuksia on aina niiiin kiva lukee! <3 Lilli on ihana ja tosi söpö! Ja sä oot tosi kaunis... <3 Kiitti ku teet tätä blogia! Oot paras!

    VastaaPoista
  33. Lilli on niin sode en kestä

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.