maanantai 28. heinäkuuta 2014

Uusia juttuja

Moikka! Nyt vähän uusia juttuja, jotka sain kuvailtua aamulla.Sain muuten eilen kuvaamani MyDaynkin muokattua pienten ongelmien jälkeen, ja julkaisen sen varmaan huomenna! 

änään aamulla heräsin kolme kertaa ja yritin mennä takaisin nukkumaan. Ensin 7 aikaan piti käydä aamutallissa, puoli yhdeksän tuli sitten postimies ovelle ja toi paketin mikä piti nousta ihan unessa sängystä allekirjoittamaan. Lopulta sitten vielä yhden nukkumis yrityksen jälkeen heräsin kun koirat ja Tiia rapisteli 11 aikaan. Olisi kivempi nukkua putkeen kyllä tuokin aika, kun aina uudestaan nukahtaminen vie hetken. Kesällä kyllä tulee nukuttua ja ihana kun voi vielä aamutallin ja monen heräämisen jälkeen mennä uudestaan nukkumaan jos väsyttää.

Aamuisen tuskailun jälkeen aukaisin heti paketin ja siellä oli muutama muu juttu, alla olevan Sheinsideltä saadun ihanan lompakon lisäksi! Minulla on tällä hetkellä Laukkukeskuksesta ostettu semmoinen musta kiiltävä lompakko, joten ihana saada piristävän pinkin värinen tilalle!


Tuossa näkyy vähän mittasuhdetta, lompakko on juuri täydellisen kokoinen ja sinne saa hyvin kolikot,raat ja kuitit erilleen. Kuvassa oleva vaalean beige vyö, kultaisilla koristeilla saatu myös Sheinsideltä aamuisessa lähetyksessä. Odotin että tuo olisi ollut vaaleampi jopa valkean värinen, nyt pitää uusiksi vähän miettiä minkä kanssa sopii beige väritys ja kulta.

Yritin kehitellä kuvan asetelmaa varmaan 10 min, ja lopulta sain kaikki suhteellisen kivasti tuohon samaan kasaan, kaikki postauksessa otetut kuvat on otettu Olympus mini järkkärillä. Pikkukameralla tulee nykyään kuvailtua lähes kaikki tämmöiset asetelmat ja perus kuvat. Iso järkkäri painaa suunnilleen 2 kiloa putken kanssa ja se ei ole yhtä näppärä käyttää tämmöisissä kuvissa...



Sitten 6ks:lta saadut kolme juttua, näitä olen jo ehitnyt vähän testailla ja käyttää muutaman päivän aikana. Ylimmässä kuvassa leopardi housujen kanssa näkyy vähän valkeaa ja mustaa, se on nahkatakki, takin näet paremmin linkkiä klikkaamlla. Otan seuraavat asu kuvat se päällä kunhan nyt tulee vähän viilemmät kelit. Mydayssa sitten viipotan nuo leopardi housut jalassa eli siinä tulee näkymään vähän enemmän!


Sitten farkut mitkä harmittaa kauheasti, perus siniset, jotka on joustavat ja super kivan malliset. Nuo oli kuitenkin liian pientä kokoa ja en saannut tungettua jalkaan vaikka kuinka yritin :D Olevinaan mittasin tarkasti tilausta tehdessä että M koko olisi sopiva, olisi varmaan pitänyt ottaa XL niin olisi mennyt hyvin edes päälle.

Netistä sovittamatta tilaaminen on aina hankalaa, kun ei voi kokeilla oikeaa kokoa ja istuvuutta. Ennen en ole näin tiukkoja housuja edes uskaltanut tilata ja en kyllä varmaan jatkossakaan vaikka yritin mittailla sopiva kokoa taulukon mukaan. Kun on jonkin verran selaillut nettikauppoja tulee tietynlainen fiilis, ja osaa vähän paremmin miettiä mielessä tuotteen päällä ja miltä materiaali ja malli yms. tuntuvat istuvan omalle kohdalle.  Tutuista kaupoista tietää vielä suunnillen koko luokan ja maan mistä vaattet tulee, jotta osaa vähän arvioida yleistuntumaa.


Aiheesata vielä loppussa poiketen, mailman ihanin uusi juttu joka keksittiin pari päivää sitten. Itsetehty Frappuccino! En ole mikään kahvin ystävä ja normaali kahvi mustana maistuu ihan järkyttävälle, frappuccinon sekaan kuitenkin kun pistää pari ruokalusikallista vahvaa kahvia tulee sopivan mieto maku ja tuoksu. Tuo yrittää olla jonkinlainen kopio tai Starbucksin tyylinen  Frappuccinon kopio, mutta makuhan ei ole tietenkään läheskään samanlainen tai samantyyppinen. Tiia kuvaili jonkinlaista videota miten tämmöinen tehdään ja se varmaan laittaa blogiin sen jossain vaiheessa. Mutta tuo on kylmä pirtelön/kahvin sekoitus, jossa on jääpaloja, suklaata, jäätelöä,maitoa, kahvia ja kermavaahtoa. Lisukkeeksi pitäisi vielä olla karamelli kastiketta tai jotain muuta kastiketta, mutta meillä ei ollut kaapissa valmiina. Pitää ensi kerran kun ajellaan kauppaan käydä etsimässä vähän lisää mausteita juomaan ja testailla sitten uudestaan...

55 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Millä kameralla otit muutes nuo kuvat? ;)

      Poista
    2. Etkö nää et tuolt lukee " kaikki postauksessa otetut kuvat on oteyhu Olympus mini järkkärillä "

      Poista
    3. Kiitti ja nii postauksessa lukee selvästi :D

      Poista
    4. ihania kuvia toi lompakko oli ihana en lukenu nyt postausta et olikse lompakko ja koska teet taas sun mydayn ja mikä toi vika kuva on mikä sen nimi on onkse joku jäätelö

      Poista
  2. Oliko toi frappucino hyvää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luehhan postaus niin selviää :D

      Poista
    2. Luehhan postaus niin selviää :D

      Poista
  3. Ihania juttuja ja kiva postaus! Voisitko tehä Lillin tavaroiden esittely videon? Se ois kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kiitti ja ehkä joskus :)

      Poista
    2. Juu kiitti ja ehkä joskus :)

      Poista
    3. Aika kivat Leopardi housut mistä ostit ja millä kameralla otit kuvat:)

      Poista
  4. Anni Suvisuo (yt Anni S. / blogi Blurry Runner) tekee tosi paljon sellasia Starbucks tiistai videoita missä hän opettaa kuinka tehdään itse frappeja yms. niitä on tosi paljon, kannattaa käydä katsomassa jos innostutte enemmän! :)

    VastaaPoista
  5. kiva postaus! Onko sulla itsellä chapseja? Itse oon ostamassa niin mietin että osaisitko suositella mitään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu on mulla, tällä hetkellä ihan hööksin perus hyvät nahkaset :D

      Poista
    2. voitsä käydä niinku mun blogissa ja katoo mun video sen nimi on elvin videopostaus ja muute ihanii kuvii mistä sait eli tilasit tai ostit ton lompakon

      Poista
    3. Juu kiitti ja luepas postaus ;)

      Poista
    4. ^ylempi ano miks esität pinjaa?? XD

      Poista
  6. Olisi tosiaan kiva jos tekisit Lillin varusteiden esittely videon :)

    VastaaPoista
  7. Itsekin ollaan tehty tota frappucinoa ja se oli kyllä tuplat parempaa mitä starbucksi! :)

    VastaaPoista
  8. Paljon tuo lompakko makso ja tuodaanko noi sheinside paketit aina ovelle asti? Ja paljon postit yleensä on kun tilaa sieltä? Olisi kiva saada tarkempi postaus sheinsidestä, vöhön hinnoista ja kooista kun niiden kanssa on monella ollut ongelmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkistä pääset sivulle missä on hinta. Ja ennen ei ole tuotu mutta nyt kaksi viimeistä pakettia on tullut ovelle suoraan :D Ja en oikestaan, Sheinsiden sivulla lukee kyllä ja koot on taulukossa ja mitat löytyy jok avaatteesta...

      Poista
    2. Linkistä pääset sivulle missä on hinta. Ja ennen ei ole tuotu mutta nyt kaksi viimeistä pakettia on tullut ovelle suoraan :D Ja en oikeastaan, Sheinsiden sivulla lukee kyllä ja koot on taulukossa ja mitat löytyy joka vaatteesta...

      Poista
  9. Tosi kivaa että MyDay on tulossa! :)

    VastaaPoista
  10. Tykkään kyllä muuten sinun blogista, mutta kirjotusvirheet on alkanu ärsyttään jotenki tosi paljon. Ennen en välittäny niistä mutta nykyään pistää silmään helposti. Ois hyvä jos useampaan otteeseen oikolukisit tekstis, nii huomasit varmaan lisää nuita tekemiäs virheitä. Vaikka ymmärrän kyllä että postauksen tekemiseen menee aikaa eikä kovin useasti jaksa lukea sitä tekstiä uuestaan ja uuestaan mutta vähän kaipaisin enemmän huolellisuutta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ymmärrän! Osan postauksista jaksan lukea, mutta sitten kun kiireellä julkaisee tulee yleensä virheitä. Yritän kiinnittää kyllä huomiota ja oikolukea...

      Poista
  11. Onko toi 6ks joku uus yhteistyö juttu ??? Ja oliko se nahkatakki valkoinen missä on mustat hihat ??? Se takki oli itseni mielestä aika järkyttävä, housuista puhumattakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja jokaisella oma mielipide ja tyyli :D

      Poista
  12. Aaah.. ihanan näkönen toi frappuccino!! :P

    VastaaPoista
  13. Ihania kuvia❤ jees huomenna myday kiva kattoo huomen sun myday samalla ku menos lomalle ja istuu matkailu autossa 9tuntia 😅 🚙

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus, tykkäsin tosi paljon vaikka heppapostauksia luen enemmän! :) Mun mielestä Saara H.'n idea oli hyvä, että kertoisit Sheinsidestä enemmän.
    Noi housut on kans ihanat niinku lompakkokin :3

    VastaaPoista
  15. Ihania vaatteita<3 tää ei liity tähän postaukseen mutta onko tossa bannerissa lillillä ruskeat vai mustat suojat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lillillä on kahdet mustat Veredukset, ja tuossa kuvassaki mustat :)

      Poista
  16. Kivat housut ja myös toi lompakko oli kiva.Se oli siisti ku pinkin värinen.Sopii sulle varmasti pinja

    VastaaPoista
  17. Voisin ostaa noi farkut sulta! Myisitkö ja mihin hintaan? Jos niin laittelen sitte säpöä!

    VastaaPoista
  18. Kiva postaus:) Ne leopardi kuvioiset housut oli ihanat:)

    VastaaPoista
  19. Millä ohjelmalla oot tehny ton nykyisen bannerin? :)

    VastaaPoista
  20. Kiva postsus:) voitko tehä lillin varustepostauksen?

    VastaaPoista
  21. viitsitkö linkata nuo farkut? :)

    VastaaPoista
  22. moikka! luin sun blogikauppaa, ja siin oli toi tranformers kypärä, olisko enää myynnis?:)

    VastaaPoista
  23. Sulla on ihana tyyli <3

    VastaaPoista
  24. Tääei oo tähän juttuun liittyvä kuinka useesti Tiia antaa ratsastaa voitolla vai saatsä mennä sillä millon tykäät:):)<3

    VastaaPoista
  25. Millon teen youtubeen oman My dayn. olisi ihana taas näähdä sellainen sinultakin kun tiia on jo tehnyt :)

    VastaaPoista
  26. aika kivat pöksyt sull. :D

    VastaaPoista
  27. sis tarkotin hyvällä.:D

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.