torstai 10. huhtikuuta 2014

Hyppelyt Annilla

Moikka! Tässä on vähän aikaa varastossa olleita kuvia ja videoita, nämä taitaa olla toissakertaiselta tunnilta kun menin Annilla. Olen siis nyt aloittanut käymään Keskimäen ratsastuskoulussa, tiedoksi niille jotka ovat missanneet pari viimeistä postausta. Viikonloppuna on aluekisat Kimmon tallilla ja menen siellä sitten 80cm ja 90cm. 90cm on ponien aluehallimestaruus... Jännittää vähän miten selviän, koska en ole mennyt Annilla kun muutaman kerran ja isoin este tällä hetkellä ehkä 40cm :D No huomenna on onneksi vielä vika tunti ennen kisoja niin sillon sitten otetaan vähän lisää tuntumaa. Kiva päästä kisaamaan mutta saa nähdä miten paniikissa olen kispäivänä. En ole nimittäin pitkäänpitkään aikaan kisannut ja nyt tämä juttu tuli niin yllättäen, että ei olla paljoa ehditty treenaillakkaan....


Nyt kuitenkin vähän kuvia tunnilta. Mentiin taas aika pikkusia teitä, vähän kääntelyä ja kavaletteja. Kiva päästä tekemään nyt ihan perus juttuja ja hyvää tuntumaa tällaiset harjoitukset sitten kisoihin ja ylipäätänsä esteratsastukseen. Anni on aika reipas. Onneksi tällä kertaa se oli vähän rauhallisempi mitä viimeksi, mutta kuitenkin ratsastamienn on ihan erilaista kun Lillillä ja vie aikaa totutella uuteen poniin. On vaan aina tottunut menemään Lillillä ja puksuttamaan sillä tasaista vauhtia ja nyt saa koko ajan olla jarruttelemassa.

Harmi sillä Anni on super hyvä poni ja näin mutta olen sille jo aika pitkä niinkun Lillillekkin. Olisipa aina niin lyhyt ja pieni että pystyy mennä pikkuisillakin poneilla...


Tähän väliin video, jossa näkyy vähän paremmin kaikki tehtävät. Laittakaa mutterista laatu täysille niin saa jotain selvää!



Tälläkertaa ei sitten muuta. Ollaan juuri menossa talliin ja täytyy kyllä sanoa, että nyt kun menee Lillillä lähes joka päivä, sitten vielä maanantaina ja perjantaina tunnilla + eilen oli vielä kouluvalkku korholassa Roopella niin kädet ja selkä on ihan jumissa. Ei ole tottunut taas ridaamaan näin paljon niin sen kyllä tuntee kun jokainen käden liikutuskin sattuu  :D

64 kommenttia:

  1. Teetkö kisavideopostauksen sieltä?



    pepitakaunotar.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Teijän meno kyllä näyttää hyvältä ainakin kuvista ja videosta päätellen. Pienistä on hyvä aloittaa ja korottaa sitä mukaan kun rupeaa sujumaan:) Innolla odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan sun ja Annin suhteen,toivottavasti hyvää;) Meetkö aina tunneilla Keskimäellä Annilla?
    oot varmaan tämän kertonut mutta multa se on menny ihan ohi sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä oon sun kaa! :) Itekki oon miettiny tota et meetkä aina Annilla?

      Poista
  3. Kivan näköistä menoa! :) Anni on suloinen ja näytätte olevan hyvä pari :D Tsemppiä kisoihin, kyl ne hyvin menee! :)

    VastaaPoista
  4. Hyvän näköistä menoa!:) Tsemii kisoihi;)
    Voitko laittaa linkin videoon?:D

    VastaaPoista
  5. Kivaa, että saat taas aloittaa treenauksen ja kisaamisen kunnolla. Hyvältä näyttää, oot tosi hyvä ratsastaan!

    tavoitteenahuippuratsu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Sä et kyllä ole pitkää nähnytkään, et Annille etkä Lillille! Ja 15-vuotias poni ei ole kovin vanha, "keski-ikäinen", enkä näe mitään syytä miksei terveellä ja puuhasta nauttivalla ponilla muka voi hypätä. Voisitko valoittaa vähän tätä asiaa, häiritsee kun luulen että lopetitte hyppäämisen ihan vaan Lillin "parhaaksi" vaikka mielestäni hyppelyistä olisi ponille vaan iloa ja hyötyä, muutenhan siitä tulee joku rautakanki kun ei saa vertyä hypätessä..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös täällä oo jo aika monesti sanottu että Lillilläkään ei enää riittäny into hyppäämiseen?

      Poista
    2. Onhan niitä muitakin vertymistapoja kuin hyppääminen? Monipuolisella sileäntyöskentelyllä, reippaammilla laukkaspurteilla ja hieronnalla ponin saa pidettyä vetreänä ehkäpä jopa paremmin kuin hyppäämällä :) Ei meillä ainakaan oman ponini kanssa ole jäykkyydestä ollut tietoakaan, vaikka sillä ei kummoisemmin hypätä, satunnaisia puomeja ja kavaletteja.

      Poista
    3. Anonyymi4/10/2014 10:30 ap.

      Tiia vastas ainaki näi sen blogissa:
      Lilli ei enää nauti kisaamisesta tai tiukasta treenistä esteillä. Sen jalat oireilivat myös kovan treenauksen aikana, mutta nyt kevyemmällä liikutuksella ne ovat pysyneet onneksi tosi hyvässä kunnossa. Poni on melko nuoresta iästään huolimatta tehnyt pitkän ja raskaan uran ja sillä on ns. tullut kilometrit täyteen.

      Pinja kyllä hyppii mielenvirkistykseksi Lillillä vielä. Poni on ihan innoissaan kun esteet eivät ole liian isoja eikä homma liian totista ja joskus jos Sini innostuu treenaamaan enemmän, voidaan katsoa haluaako ja innostuuko poni hyppimään vähän pienemmän ja kokemattomamman kuskin kanssa vaikka kisoissa taas uudella fiiliksellä.

      Tämä päätös tai "diagnoosi" ei ole meidän oma keksimämme vaan ongelmien alkaessa vuosi/pari sitten on asiaa pohdittu niin kotivalmentajien, eläinlääkärin kun Sanna Backlundinkin kanssa. Ei ole siis ihan mikään meidän oma päätös pistää ponia eläkkeelle 15 vuotiaana ja eihän se nyt oikeastaan millään eläkkeellä ole. Toimii vaan normaaliponin töissä eikä kisa/treeniponina :)

      Toivottavasti osasin pukea ajatukseni sanoiksi ja sait vastauksen kysymykseesi :)

      Poista
    4. Tästäkin aiheesta on yehty vähintäänkin 5 postausta. Huoh. Kai Tiia ja Pinja paremmin tietää kannattaako sillä hevosella hypätä vai ei. Ei hevosta ihan loppuun tarvitse kuluttaa.. Et kyllä kamalan pitkältä ees näytä! ;)

      Poista
    5. tiesin, että tähän tulee hirveä anonyymien puolustelukeskustelu. Kysyin asiaa Pinjalta, en anoilta (enkä muista yhtäkään postausta aiheesta lukeneeni, vaikka blogia seuraankin). Mutta tältä kolmannelta anolta sain paremman vastauksen kuin ennen, tänks :)

      Poista
  7. Meette kyllä selvästi lujempaa kun Lillin kanssa. Muutenkin teidän meno näyttää tosi hyvältä! ET Sä mun mielestä edes niin hirveen pitkä oo Annille. :)


    + Onnea kisoihin!! :D

    VastaaPoista
  8. kiva postaus mutta muakin häiritsee toi kun en oikeen tiiä tota Lilli juttuu. Eli siis onko se niinkuin "eläkkeellä" vain miks et enää hypi sil?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia vastas ainaki näi sen blogissa:
      Lilli ei enää nauti kisaamisesta tai tiukasta treenistä esteillä. Sen jalat oireilivat myös kovan treenauksen aikana, mutta nyt kevyemmällä liikutuksella ne ovat pysyneet onneksi tosi hyvässä kunnossa. Poni on melko nuoresta iästään huolimatta tehnyt pitkän ja raskaan uran ja sillä on ns. tullut kilometrit täyteen.

      Pinja kyllä hyppii mielenvirkistykseksi Lillillä vielä. Poni on ihan innoissaan kun esteet eivät ole liian isoja eikä homma liian totista ja joskus jos Sini innostuu treenaamaan enemmän, voidaan katsoa haluaako ja innostuuko poni hyppimään vähän pienemmän ja kokemattomamman kuskin kanssa vaikka kisoissa taas uudella fiiliksellä.

      Tämä päätös tai "diagnoosi" ei ole meidän oma keksimämme vaan ongelmien alkaessa vuosi/pari sitten on asiaa pohdittu niin kotivalmentajien, eläinlääkärin kun Sanna Backlundinkin kanssa. Ei ole siis ihan mikään meidän oma päätös pistää ponia eläkkeelle 15 vuotiaana ja eihän se nyt oikeastaan millään eläkkeellä ole. Toimii vaan normaaliponin töissä eikä kisa/treeniponina :)

      Toivottavasti osasin pukea ajatukseni sanoiksi ja sait vastauksen kysymykseesi :)

      Poista
  9. MIKÄ ON MUTTERI? kun aina kaikki sanoo et sielrä laati täysille XD anteeks tietämättömyyteni. Ratsastat tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo mäkään en tiijäXD

      Poista
    2. Youtuben video osassa on mutterin kuva josta voi säätää laatua paremmaksi :)

      Poista
    3. tuossa videossa alhaalla on se musta palkki jossa on play napit ja nämä niin siellä on mutteri josta sitten voi vaihtaa laatua :)

      Poista
  10. Tää oli tosi kiva postaus! Mietin että miten laitoit silloin joskus kun vaihdoit ulkoasua blogin yksityiseksi?

    VastaaPoista
  11. Kiva että pääset taas kisoihin, tsemppiä sinne! Ja kiva myös, että pääset vikan "ponivuotesi" kunniaksi osallistumaan mestaruuteenkin (:

    VastaaPoista
  12. Oon samaa mieltä siitä, että aina voisi olla vain lyhyt poniratsastaja! Ponityttönä mua pelottaa koska joudun menemään aina hevosilla, mutta pari mahtavaa hevosta on tallista kolmen kuukauden aikana löytynyt, yksi tänäänkin :)

    Ja onnea kisoihin!

    VastaaPoista
  13. Kiva lukea muitakin hevospostauksia, kun vain sinun ja Lillin kuulumisia:) Meinasin kysyä, että kuinka usein menet nykyään Lillillä, mutta mainitsitkin sen postauksen lopussa. Käytkö siis siellä Keskimäellä vain estetunneilla? Oletko muuten ajatellut, että mitä sitten kun Lilli jää liian pieneksi sinulle?
    Onnea kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. käyn ihan vakio tunnilla, mutta talli on estepainotteinen joten hyppelyä on enemmän onneksi :) Ja en kasva enää eli tuskin Lilli nyt pienemmäksi tästä enää jää..

      Poista
  14. Meette tosi hyvin! Monta kertaa viikossa käyt tunneilla? Ja menetkö muillakin kuin Annilla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä ja kahesti tällä hetkellä mutta en tiedä kisojen jälkeen miten :)

      Poista
  15. Jos Anni myydään, ostatteko sen? :) Tai oletteko ajatelleet ostaa uutta hevosta/ponia...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDD se on ratskoulu poni ja muutenkaan en oikein jaksa uutta heppaa...

      Poista
  16. Näin sut jos tää postaus on perjantailta. Mä näin sut nimittäin mun tunnin jälkeen.:D Olin se joka meni Eepillä:D

    VastaaPoista
  17. Pärjäät varmaan Annin kans hyvin ja nopealla ajalla :) tee videopostaus sieltä :)

    VastaaPoista
  18. Tsemppiä sinne kisoihin! Ja voisitteko kuvata kisavideopostauksen sieltä? :)

    VastaaPoista
  19. Nice, tsemppiä kisoihin, ok! :)

    VastaaPoista
  20. Pinja miks sulla on aina kaikissa kuvissa hiukset kiinni?

    VastaaPoista
  21. Ratsastit hyvin Annilla ja se on tosi söpö poni.
    Muistan itsekkin ajat jolloin piti siirtyä söpöistä, pienistä poneista isoihin hevosiin.
    Se oli aika hirvittävää, kun oli ollut ponityttö koko elämänsä, ja yhtäkkiä pitää ponkaista isoliikkeisen, tosi ison hevosen kyytiin.. Nykyään minulla on oma suomenhevonen, Olivia.
    Se on kiva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mullakin on suomenhevonen :) Kisaaksä ja minkä ikäinen oot? :) Mun nimi on Miia

      Poista
  22. Hyvin meet! Sori kun utelen mutta saatko lähiaikoina hepan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on vaivannut että saako pinja uuden hevosen :D

      Poista
    2. Pinja on mm. tämän postauksen vastauksissa sanonu ettei just nyt jaksais uutta heppaa:)

      Poista
  23. Löysin jo vastauksen:)

    VastaaPoista
  24. Toivottavasti teillä menee ne kisat hyvin! Toi poni näyttää tosi kivalle ja teillä sujuu yhteistyö tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
  25. Toivottavasti teillä menee ne kisat hyvin! Toi poni näyttää tosi kivalle ja teillä sujuu yhteistyö tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
  26. Mutta eihän Lilli ole edes vanha, jos vasta 14-vuotias? :D Niin mikset mee enemmän sillä esim. koulua? 22-25- vuotias hevonen on vanha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkään en ymmärrä mikset ratsasta Lillillä?
      mutta kivapostaus! :)

      Poista
    2. Kyllä lillillä ratsastetaan,
      Mutta vaan kevyemmin. Sori ku vastasin pinjan puolesta

      Poista
  27. Pinja on estepainotteinen nuori ja kaunis ratsastaja ja samooin Tiiakin.

    VastaaPoista
  28. Minustakin tuntuu että en haluisi yhtään mennä isoilla hevosilla mutta joskus on se kivaakin mennä isoilla heppoilla mutta juuri nytt en voi ratsastaa sellaisella shetlanninponilla koska pituuteni ja painoni on esteenä etkä sä näytä olevan yhtään liian iso annille olet sopiva sille.Muuten sinä ja Tiia olette todella kauniita tyttöjä ja mahtavia ratsastaija

    VastaaPoista
  29. Tältä kantilta ajateltuna kun kirjoitit tuohon postaukseen, että voisipa olla aina lyhyt ja pieni että pystyisi mennä pikkuisillakin poneilla, niin itsepä taidan olla juuri sellanen lyhyt ja pikkuinen, kun pituutta on 156cm ja en enää kasva, hyvällä tuurilla ehkä just ja just 2cm. Itseäni on harmittanut aina olla lyhyt, mutta ainakin pystyn vielä menemään poneilla hyvin!:)

    VastaaPoista
  30. kuinka reilua kokoa se sun uusi kingslandin fleece on? :)

    VastaaPoista
  31. Myytkö siis Lillin? :o
    Mikset ratsasta sillä enään? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lilliä ei myydä ja sillä ratsastetaan kyllä vielä. Tarkemmin jos haluat tietää niin ylempää löytyy näistäkin kommenteista vastaus:)

      Poista
  32. Ihan pakko kysäistä sinulta Pinja, että ärsyttääkö välillä, kun ihmiset kyselee mm. Lillin myynnistä, uuden hevosen ostosta, miksei Lillillä ratsasteta/sillä ei kisata yms. monia kertoja samoissakin postauksissa, vaikka olet asian monesti selittänyt ja vastaus löytyisi moneen otteeseen blogista+usein vielä saman postauksen kommenteista joissa asiaa taas kysytään?:D Vähän paistaa läpi sellainen asia, että ihmiset eivät oikeasti itse edes viitsi vastauksia etsiä (ei pahalla niille, jotka asiasta jatkuvaan kyselevät, mutta mikä muu voi olla syynä jos asiasta vain kysellään vaikka vastaus löytyisi helposti).

    VastaaPoista
  33. Menitkö viikko sitten maanantaina (7.4) jollain muulla kun Annilla?

    VastaaPoista
  34. Tosi kauniin värinen huppari!

    elamaniheposet.blogspot.fi

    VastaaPoista
  35. Tosi hyviä kuvia!Ratsastat hyvin:)

    kikinheppailua.blogspot.com

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.