perjantai 14. helmikuuta 2014

Pitkästä aikaa esteitä!

Olen nyt aloittanut Lillin kanssa vähän kunnon kohotusta ja treenannut muutenkin tarmokkaammin koulua. Oma kenttä on sen verran hyvässä kunnossa että alkaa päästä taas normaaliin liikutukseen. Talven aikana Lillin kanssa on vähän luistettu kurista ja kunnosta, nyt ollaan innostuttu kumminkin menemään kunnolla ja kehittämään ponia paremmaksi. Lilli on ollut tosi hieno ihan sileällä ja huomaa että kun sitä ratsastaa topakalla otteella sen todella saa töihin jo kunnolla, hyvinä päivinä ainakin :D

Käytiin tässä maneesilla vähän aikaa sitten, Tiialla oli valkku joten Lilli tuli toki mukaan. Ratsastelin ihan kunnolla ja otettiin taas muutamat hypyt pitkästä aikaa ristikolle. Lähes koko talven aikana en ole hypännyt n.5 hyppyä enempää kerralla Lillin kanssa. Nyt tulin muutamia kertoja kahta estettä vähän pitempänä tehtävänä ja Lilli olikin innoissaan. Huomasi kyllä senkin hyppy tauon, kun oli vähän epäselviä hyppypaikoista ja itsekkään en sitten joka kerta osannut reagoida. Onneksi olen päässyt hyppimään muilla heposilla, ettei kaikki tuntuma ole hävinnyt...





Lilli odotteli maneesissa loimen kanssa sen aikaa kun Tiia hyppäsi Voitolla ja minä kuvasin.Kerrankin päästiin valosalla ratsimaan joten maneesissa oli hiukan enemmän valoa mitä normaalisti, kuvista tuli ihan kivoja pienellä muokkauksella ja valotuksella.





Ratssatus meni hyvin, vaikakkin Lillillä on huono kunto se jaksoi hyvin kaikki hypyt. Käytiin vielä treenin jälkeen solariumissa ja kylmäsin jalat huolella, alla otettu kuva on puhelimella pinkistä ponista :D


Nyt viikonloppuan voisin koittaa ratsia niin valosalla, että otettaisiin muutamat kuvat ihan normi ratsista pitkään aikaan! Blogi on nyt elämässä tällä hetkellä jäännyt taka-alalle, en sitten tiedä onko kyse jostain tietystä syystä vaiko vaan innostuksen puutteesta. Päivittelen kuitenkin aina kun itse siltä tuntuu ja innostusta riittää. Toivottavsti nyt tämä on ohi menevä kausi ja kesän lähentyessä innostun lisää...

36 kommenttia:

  1. Hihiii söpö Lilbe ja sä :3 ♥

    VastaaPoista
  2. Hyvännäköistä menoa kuvissa :) ihana tuo vika kuva kaikkine vaaleanpunaisine juttuineen :3

    VastaaPoista
  3. hyvin Lilli menee noi esteet tauon jälkeen :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hienoja kuvia :) Lilli näyttää nauttivan nyt tosta hyppimisestä kuvien perusteella!

    VastaaPoista
  5. Lilli nautti ihan selvästi hyppäämisestä ekassa hyppykuvassa korvat hörössä! :-)

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus ja kun oot taas innostunut treenailemaan :) Ois kiva saada videotakin teidän ratseista ?

    VastaaPoista
  7. Hyvä että Lilli pääsi pomppimaan, on se vaan niin söpö ja sä kaunis! Ootte hyvä pari♥ Onko toi pinkki fleece, vai eikö ole vain silmään pistänyt??

    VastaaPoista
  8. Lilli on niin sulonen! kiva kun postasit :)

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus ja kiva blogi!!!
    Onko heppa vai lifestyle blogin pitäminen kivempaa/helpompaa?

    VastaaPoista
  10. Mikä estepenkki lillillä on??

    VastaaPoista
  11. Vikasta kuvasta tulee kylläkin possu mieleen, hyvällä tavalla!;)

    VastaaPoista
  12. Toi vika kuva on niin söpö! Mulla tuli mieleen hattara…:3

    VastaaPoista
  13. Minkä rotunen lilli on😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikealla puolella on välilehdet->lisää tietoa meistä

      Poista
  14. Ihania kuvia, ja kiva että teillä alkaa liikutukset pikkuhilja onnistua peremmin. :) Teetko muille bannereita? :)

    VastaaPoista
  15. Lilli on ihan sairaan söpö niissä pinkeissä varusteissa♥

    VastaaPoista
  16. Ootte Kyl niin hyvä pari♥
    Ja mistä toi Lillin loimi on =)??

    VastaaPoista
  17. Olis kiva saaha postaus lillin näkökulmasta. Ymmärrän jos et sitä saa tehtyä kiireiden keskallä. Ja myday tai myweekkin olis kiva.

    VastaaPoista
  18. Aijotko enää koskaan kisata esteitä lillillä jos se innostuu taas enemmän? :)

    VastaaPoista
  19. Voi ku Lilli on söpö toi loimi sopii sille

    VastaaPoista
  20. Kiva postaus!:) Ja ihana Pinkki-Lilli <3

    VastaaPoista
  21. http://www.cavalloproshop.fi/W-profile-kylmaeyssuojat

    Mä suosittelisin noita kylmäys suojia, ne on hirveän paljon kätevämmät ja nopeammat käyttää, kuin tuolllaiset koti versiot :) Ja ne voi ottaa mukaan esim kylmä laukussa.

    VastaaPoista
  22. Meinaatko enää koskaan kisata lillillä ?:)

    VastaaPoista
  23. Ihania kuvia! Lilli on niiiin söpö :3 aiotteko treenata nykyään enemmän? :)

    VastaaPoista
  24. Ihana postaus! Ja söpö Lilli<333

    VastaaPoista
  25. Söpö Lilli ja Lilli mielestäni hyppäsi hyvin. Sen verran mitä noista kuvista nyt näki. Lilli on niin ihan:) Mutta Votekin on ihana:) Ja ihana postaus:)

    VastaaPoista
  26. Kiva postaus ja ihania nuo kuvat! :)

    VastaaPoista
  27. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  28. Voiko siulle lähettää tässä lähiaikoina postia??:)

    VastaaPoista
  29. ja millon teette uuden videon koska te ootte parhaita

    VastaaPoista
  30. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  31. oot paras haluun tutustuu suhun joskus ku tuun kuopioon ja olen susta vaan 2vuotta nuorempi

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.