sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Helsinki-Kuopio

Käytiin eilen päiväreissu junalla Helsingissä, liittyen Tiian blogi juttuihin. Minä ja Vekki lähdettiin mukaan seuraksi ja vähän ostoksille. Reissu meni hyvin ja yllättävän kevyesti vaikka päivän aikana isuttiin lähemmäs 10 tuntia junassa. Lähdettiin hyvissä ajoin aamulla junalla ja illalla palattiin vaille kaksitoista Kuopion asemalle takaisin. Helsingissä kierreltiin kyllä kauppoja, mutta mihinkään ei ollut tarve, joten mitään ei oikein tarttunut mukaan. Vaatteita katseltiin paljon, mutta oli sen verran kuuma ja väsynyt olo että ei innostanut sovitella hirveämmin. Syötiin reisuun aikana susheja ihan kampin lähellä olevassa ravintolassa ja illasta käytiin Vekin kanssa mäkillä. 





Helsinki päivänasu, mutta päätin vaihtaa lopulta uggit jalkaan ihan varmuudelta, kun noissa on vähän raskaampi kävellä koko päivä. Paita (saatu) Sheinsideltä, takki Vilasta, koru kaverilta lahjaksi, farkut H&M, rannekoru ja sormukset Glitteriltä, kengät DinSkolta


 Ostokset reissulta huimat neljä juttua :D Uusi meikkivoide ja peitepuikko, sekä ripsari jota testaan  Stockmannilta sekä hopeinen blingi käärme rannekoru Cubukselta 9.50e alessa. Tiia tekee myöhemmin videopostausta matkalta jossa kyllä olen myös minä, mutta sen pääset katsomaan meidän YouTube kanavalta varmaan jo tämän tai huomisen päivän aikana!

74 kommenttia:

  1. Minkälainen hippola porukan kokous hesas sit oikeen oli ? Vai selviikö se täsä lähiaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä kun se on tiian asia ja kokoukset on yksityisiä...

      Poista
  2. Olipas mukava postaus :) Niin siis oliko toi käärmekoru 9.50 e vai sen verran alennuksessa :D

    VastaaPoista
  3. kiva postaus! :)) oot muutenki tosi kaunis ja tosi hyvä ridaamaan! Lillikin on söpö!

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus! Ootan innolla jo sitä videopostausta !! ;)

    VastaaPoista
  5. Jeeee videopostaus!! :) kiva postaus tää oli. Ja tykkään tästä sun lifestyle blogista ehkä enemmän kuin pelkästään siitä heppa blogista. Tässä on tälläistä vaihtelua (:

    VastaaPoista
  6. kiva postaus ja ei tääny niipaha ollutkaa

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus ! :) Mää tykkään sun ja tiian blogista aivan hirveenä ! sä ja tiia ootte mun kaks lenpi bloggaajaa :)

    VastaaPoista
  8. Kirjoitatko silti vieläki Lillistä vai kirjotatko vaan omasta elämästä? Ihana postaus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Banneristakin voi jo jotain päätellä.... Blogi on sekä lifestyle että heppablogi!

      Poista
    2. katsohhan blogia vähän laajemmin ja lue jostain kohti :D

      Poista
  9. Kiva postaus:)! Ja vau miten upea banneri!!

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva postaus! Mun piti jo aikaisempaan postaukseen tulla kehumaan tota uutta banneria, se on mun mielestä hurjan hieno, ja yhdistettynä tähän kauniiseen ja tavallaan neutraaliin ulkoasuun tulee jotenkin tosi rauhoittava ja kiva fiilis aina kun blogin avaa! Tarkoitan siis sitä, että ulkoasu ei väreiltään ole niin kirkkaan pinkki tai muuten räikyvän värinen, kuten usein sun heppablogissa oli. Muutos siis miellyttää mun silmiä tosi paljon! (:

    ps. Noi sun saappaat on tosi makeet!

    VastaaPoista
  11. Teit muuten hyvän valinnan, tuo ripsiväri on todella hyvä. Itse käytän ainoastaan sitä. (:

    VastaaPoista
  12. Todella hyvä postaus, onks toi ripsari mitä ostit nii hyvä? :) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti ja en ole vielä testannut :D

      Poista
    2. Voitko tehä postauksen jos kerrot onko se hyvä:)???:D

      Poista
  13. Mun mielestä on ihan kivakin ku vaihdat tätä vähän enemmän vielä lifestyle aiheiseksi sillä eihän sullakaan mahdottomasti riitä juttua lillistä nyt kun ette valmentaudu ja tai käy kisoissa. Mutta kivaa luettavaa on tämäkin postaus vaikka lilli siinä ei esiinnykkään ! Mukavaa talven jatkoa ja hyvää koulumenestystä ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon ja hyvä jos tykkäät! :)

      Poista
  14. blogi on tosi elävän tuntunen ja hieno ite aina menee hermot kun tekee esim banneria siihen kuluu aikaa noin 1-3 tuntia menikö hermo kun teit banneria blogisi on upea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti paljon! :) en tehnyt itse bannua nii ei menny!

      Poista
  15. Ärsyttää kun kirjotat nykyään myös lifestyleä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen vaihtoehto oli lopettaa ihan kokonaan bloggaaminen mutta päädyin kokeilemaan josko keksisin jotain uutta, joten itse tykkään tästä enemmän :D

      Poista
  16. Noi meikit oli ihania;)♥

    VastaaPoista
  17. Onko toi meikkivoide miten peittävä? Itse etsisin itselleni jotain meikkivoidetta ja en ole uskaltanut moniakaan kokeilla. Nytten olisi tarkoituksena hommata uusi meikkivoide kun entiset alkavat loppua :/ Tykkään muuten ite tästä sun blogista nyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on se aika :D mutta sillee ohutta ja kevyttä iholla.

      Poista
  18. Tää oli tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  19. Moi Pinja!:)
    Mulla on ongelma mun blogissa, sillä en saa tuota "tykkäsin" toimintoa postauksien loppuun. Olen laittanut sen jo monesti, mutta sitä ei tule siihen. Osaatko neuvoa asiasta?(:
    Muuten kiva postaus!

    VastaaPoista
  20. pääsitkö sä sinne hippolan kokoukseen?

    VastaaPoista
  21. Teillä näyttäisi olevan takana ihan kiva Hesan reissu :) Kivasti kerrottu postaus.

    VastaaPoista
  22. voisitko tehdä ihonhoitopostauksen missä kertoisit vähän miten hoidat hoidat sun ihoa ja mitä tuotteita käytät :)? ootko leikannu hiukset kun instassa oli kuva :D

    VastaaPoista
  23. ootko jo tehny sun normi arkimeikkitutoo ? jos et voitko joskus tehdä :)? olet tosi nättiii :))!!!

    VastaaPoista
  24. Voisitko tehdä tuosta ripsarista sellasen "arvostelu" - postauksen? :)

    VastaaPoista
  25. Suosittelen tota ripsaria, itellä tosi lyhyet ripset ja tuo saa ne yltämään lähes kulmakarvoihin:D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha joo :D mulla on luonnostaan pitkät, niin tarvii enää saada tuuheutta...

      Poista
  26. Vautsi, tää muutos on mun mielestä muuten tosi kiva! Sulta tulee paljon enemmän asiaa näin lifestylenä, kuin heppailuna :) Oliko toi Rocket volum hyvää? Itse en ole vielä testannut, mutta olis kai jo aikakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuu hyvä juttu! ja en oo testannu vielä...

      Poista
  27. Oliks tuo ripsari vedenkestävää? (:

    VastaaPoista
  28. unelma toi paita!ainaki mä tykkään!

    VastaaPoista
  29. Tykkääthän vielä Lillistä.. Ja ylipäätään hevosista?D:
    Kadutko Lillin hankkimista?..

    VastaaPoista
  30. Ihana tuo banneri!♥ Tykkään!:3 Aika tyly tuo Tiian blogiin lähetetty kommentti:'( Toivottavasti saatte selville kuka se oli!:) Muuten voiko teille enään lähettää postia?:) kun haluttais niin lähettää!:) Tämä sinun blogi on maailman paras:) (siis ihan oikeesti) Mie en koskaan lopeta tämän blogin lukemista!:) Ootte tosi onnekkaita että sulla ja Tiialla on omat hevoset!:) Sori kun tästä tuli nyt tällänen "romaani" ja saattaa olla kirjotus virheitä ku puhelimella on vaikee kirjottaa:) Mutta tähän loppuun vielä terveisiä Sulle, Tiialle, Sinille, Voitolle ja tietty Lillille♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli voiko teille enään lähettää postia:D? - sama ano:D

      Poista
  31. Kiva postaus! Itsellä sama meikkivoide ja ripsari, molemmat hyviä!:) Ihan mielenkiinnosta kyselen paljon maksoi junalippu Helsinkiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu kiitti :) ja en muista mutta ei ollut pahan hintasia...

      Poista
  32. tykkään paljon enemmän tästä "lifestyle" blogista koska postaukset on paljon kiinnostavampia mitä heppablogin! kiva postaus! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta nämä on yhtä kivoja:D! tai siis oli..koska heppablogii ei enää oo D: Mutta onneksi Tiialla on heppablogi:D Itekki oo hevosihminen nii tulee luettua paaaaljon hevosblogeja:D Ja muutenkin "lifestyle" blogit on toosi kivoja!:D

      Poista
  33. Tää muutos on tosi kiva!!

    VastaaPoista
  34. Hieno banneri, ja musta ainakin tää muutos on tosi kiva! Mikä ton bannerifontin nimi on??

    VastaaPoista
  35. Kiva postaus ! :)


    http://epi-and-ponys.blogspot.fi

    VastaaPoista
  36. Tosi kiva postaus, oot niin kaunis! :)

    VastaaPoista
  37. Katoin youtubesta sellasen videon kuin jenni meillä - videopostaus, niin voitko linkata sen jennin blogin? :)

    VastaaPoista
  38. Mullaki on toi fit me meikkivoide ja on ihan loistava!

    VastaaPoista
  39. kiva postaus (: mulla on samallainen takki :D

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.