keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Talutusratsastusta

Tällä kertaa Lillin selkään kipusi taas kaksi pienempää ratsastajaa Nerea ja Einar. Lilli käyttäytyi tapansa mukaan tosi nätisti ja käveltiin tiellä muutama kierros ja ravailtiin molempien kanssa pikku pätkät. Oli tosi kylmä ilma, joten ei tarennut pitkään ratsastella. Kuvista tuli ihan tosi kivoja, ja oli niin hyvä ja kirkas keli!


Uuden vuoden postaus tulossa myöhemmin varmaan huomisen aikana. Pitää käydä hevoset ratsastamassa ajoissa, ja sitten sisälle. Ei ne kyllä onneksi ikinä mitään ole sanonut raketeista, mutta onhan se vähän ikävä koko yö kuunnella kun ne haluaisi ehkä nukkuakkin :D


maanantai 29. joulukuuta 2014

Tuleva hieronta ja kuvia

Muutama päivä sitten oltiin Tiian ja Voiton valmennuksessa mukana. Lillihän on niin kiintynyt Voittoon että ei pärjää yksin kotona. Hevoset kun on laumaeläimiä ja Lilli kärsii pahasta eroahdistuksesta niin se on aina pakko raahata mukaan seuraneidiksi jos lähdetään jonnekkin. 

Onneksi nyt kun ollaan käyty pitemmillä matkoilla tai monen päivän kisoissa, niin Lillille saadaan aina hoitopaikka, ettei sitä tarvitse ottaa sellaisiin mukaan turhaan vaan stressaantumaan ja kököttämään kärryssä pitkiä ajomatkoja. Ollaan yritetty jo vuosia totuttaa sitä, mutta tälläkin hetkellä se saattaa saada kauhean kohtauksen jos Voitto viedään pois, tai se ei näe sitä enää kunnolla. Koitetaan välttää tälläisiä tilanteita, joten joskus pitää tehdä kaikenlaisia järjestelyjä, että Lillin ei tarvitse turhaa panikoida ja loukata itseään.


Otin muutamat kuvat kärrystä tultua kun Voittoa pistettiin kuntoon ennen valmennuksen alkua, ja Lilli tarkkaavaisena katseli pelloille ja tallille. Joskus hyvällä tuurilla Lilli pääsee karsinapaikalle jos on tyhjiä paikkoja. Se onneksi kuitenkin osaa olla hienosti jossain maneesin kulmassa odottelemassa ja seisokelemassa,  joskus hyvällä tuurilla pystyy samaa aikaa kuvailemaankin kun pitää Lilliä.


Nyt on ollut ihana ilma viimepäivinä, pakkasta ei ole ollut liikaa ja kaikki puut on lumessa. Lisäsinkin instagramiin tältä matkalta autosta kuvan kun tie ja puut näytti niin hienoille kirkkaalla ilmalla. 

Kuvat on otettu Olympuksen kameralla, ja siinä mukana tulleella vähän huonommalla objektiivillä, mitä meidän toinen on tuohon kameraan. Kuvista tuli yllättävän hyviä ja sain hyvin otettua Lillistäkin läheltä kuvia, vaikka pidin narusta kiinni. Ainoa vaan että Lilli hukkuu taustaana niin pahasti kun kaikkialla on valkeaa.


Tänään Lillillä on ohjelmassa vielä kohta alkava hieronta. Kävin äsken ratsastamassa, ja tulin hetkeksi sisälle lämmittelemään ja kirjoittamanaa tämän postauksen. Lillillä on hieronta vähintään kerran vuodessa, ja nyt on sopiva aika siihen. Hieronta oli vielä hyvin ajoitettu tälle päivälle, kun eilen käytiin tosi vauhdikkaalla maastolenkillä ja Lilli oli ihan hiessä vielä kun tultiin kotiinkin. Ratsastus nyt ennen hierontaa oli hyvä niin pääsi jumppaamaan eilisen jälkeen, ja Lilli olikin tosi pirteä ja reippaan tuntuinen liikkuessa, vaikka ajattelin mitenköhän jumissa se on maastolenkin jäljiltä. Nyt vielä mukavasti lihksia rentouttava ja venyttävä hieronta ja huomiselle varmaan tosi kevyttä liikuntaa ja vähän jalottelua hieronnan jälkeen.


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Blogin ulkoasu kriisi ja ratsastuskuvia

Moni varmaan huomasikin että blogi oli suljettuna nyt päivän :D eilen aloin vaihtamaan innoissani banenria ja kun sain sen vihdoin blogiin en ollutkaan enää tyytyväinen. Nyt olen eilisen illana ja tämän päivän tuskaillut asiaa ja yrittänyt tehdä uutta ulkoasua. Tällä hetkellä blogissa on nyt vähän ei talvinen banneri, mutta se saa luvan kelvata kunnes saan jostain parempaa. Jos joku on etevä bannerin tekijä ja haluaa koittaa tehdä talvista banneria niin saa lähettää sähköpostiin!

Sini minun pikkusisko teki vihdoin meidän koiralle Armille oman blogin. Tästä linkistä pääset blogiin. Moni kyselee aina Armin kuulumisia täällä, niin nyt silläkin on ihan oma koirablogi. Saa nähdä miten blogin alkuun saanti sujuu ja kestää aina hetken ennenkun kirjoitus ja kaikki lähtee sujumaan kunnolla.

Muutama kuvanen myös tähän postaukseen kun ratsastin Lillillä viikonloppuna omalla kentällä. Kentällä on paljon lunta, ja Lillillekkin alkaa olla jo kunnolla vastusta jos ratsastan kunnolla. Varsinkin ravissa tuntee hyvin miten se venyttää hyvin jalkoja.


Käyn aina alku- ja loppukäynnit tiellä, jossa ei ole lumen vastusta niin lihakset pääsevät vertymään ja palautumaan paremmin. Ratsastus sää oli vähän ikävä ja olin ihan jäässä kun vihdoin pääsin talliin. Olin vielä ennen omaa ratsastusta kuvannut Tiia ja Voittoa kentällä niin siinäkin välissä ehti tulla kylmä.


Lilli oli ihan hyvä, varsinkin laukassa työskentelin pitkästä aikaa vähän enemmän ja siirtymiset onnistui kivasti. Tein paljon pieniä välikäyntejä kun Lillillä oli suhteellisen kevyt ratsastuspäivä ja se sai vähän enemmän vastusta lumesta. Talvella kyllä hyvä mennä hangessa niin hevosten liikeradat vähän isonee, ja Lillikin joutuu nostamaan sen takajalkoja eikä vaan suorilla jaloilla sipsuttaa menemään :D


Ratsastuksen jälkeen meidän serkut Nerea ja Einar ratsasti vielä Lillillä, mutta niistä tuli sen verran paljon kuvia että lisäilen ne vasta seuraavaan postaukseen.Älkää ihmetelkö jos ulkoasu nyt on vähän vaiheessa, yritän vielä vaihdella kaikki värit oikeiksi ja saada osaset oikeille paikoille niin näyttää paremmalle. Mitä mieltä olette bannerista?

perjantai 26. joulukuuta 2014

Varustepostausvideo osa 3

Moikka! Tänään sain muokkailtua ja ladattua kolmannen osan varustepostaus videosarjaan. Aiemmissa videoissa olen esitellyt jo omia varusteita ja vaatteita, ja nyt vuorossa olisi Lillin loimet, suojat, pintelit ja päitset. 


Varustepostauksia toivotaan aina paljon joten nyt kiva saada tätä päiviteltyä versiota minun ja Lillin varusteista! Jos et ole vielä katsonut niin ensimmäiset osat löydät TÄSTÄ ja TÄSTÄ klikkaamalla. Lillillä on kyllä aika paljon kertynyt tavaraa, kun varsinkin alkuaikoina aina vaan osteltiin jos oli jotain hyvän värisia juttuja. Tallissa ei ole kauheasti säilytystilaa, joten tavaraa ei voi kauheasti keräillä. Nyt kävin hyvin läpi samalla kun kuvasin kaikki ja asettelin esim. kesäloimet ylemmäs ja talviloimet joita tarvitaan alemmille hyllyille.


Mitä tykkäsitte videosta? Myöhemmin tulee sitten lisää osia, ja loput Lillin varsuteet ja tavarat.


torstai 25. joulukuuta 2014

Joulun kuulumiset

Tässä postauksessa olisi vuorossa joulun aikana puhelimelle kertyneitä kuvia, muutamat lahjakuvat ja sitten myös jouluaaton maastolenkistä kuvia.


1. Joulukuusi illalla ja ihanat lahjapaketit alla 2. Meidän uudet joulupallot jotka ollaan Tiian kanssa ostettu viime jouluna Amanda B:stä, nuo on ihan tosi hienoja ja sopii hyvin meidän muihin koristeisiin. 3. Sinin uusi iPad ja kultaiset kuoret jotka sain Oasapilta. Kuoret on samanlaiset kun minun entiset pinkit, ja nuo on kyllä ollut hyvät! 4. Joulukarkkeja


1.Lahjaksi saadut ihanat pinkit lakanat ja vaalenapunainen kylpytakki 2.Hevoset toppaloimet päällä tarhoissa 3.Ulkona on ihanan paljon lunta, näin pakkasella puut ja kaikki on ihan valkoisia 4.Tiialta sain tavaöllaan meille yhteiseksi puhelimiin objektit. Linssisetissä oli kaksi magneetilla kiinnitettävää putkea puhelimeen. Noita ei olla vielä ehditty paljoa testailla, mutta vaikutti tosi hyville ja sai vähän erilaisia kuvia puhelimellakin.


1.Joulukuusi ja lahjoja  2.Kultaiset iPadin kuoret, noihin löytyy tosi paljon värejä ja oli kyllä hankala taas valita mitkä haluaisin. 3.Kuva sisältä ikkunasta hetki sitten kun hevoset seisoskelee tarhassa taas vakiopaikoillaan 4.Joululahjaksi saadut  Guessin ja Victoria´s Secretin hajuvedet.

 1.Joulukeksejä  2.Hajuvedet  3.ja 4. Maastosta tukkiautotieltä Tiian ottamia puhelinkuvia meistä

 Sitten kuvia eilisen maastolenkistä heti aamusta. Käytiin pidemmällä reissulla mitä normaalisti eli tukkiautotiellä. Suurin osa matkasta käveltiin kun oli niin kova pakkanen, mutta otettiin pienet laukka ja ravipätkät ennen kuin käännyttiin kotiinpäin takaisin.


Täällä oli pakkasta aamulla lähemmäs 20 astetta, vähän meinasi tulla kylmä loppumatkasta, mutta hevoset tykkäsi ja Lilli varsinkin oli innoissaan kun pääsi kunnolla maastoon, eikä vaan  lyhyellä lenkille tienpäähän. Tänään sitten tarkoitus olisi mennä vähän kentällä, ja taas lähipäivinä käydä maastossa. Lomalla ehtii hyvin valoisalla niin pitää nyt ahkerasti maastoilla kun siihen on mahdollisuus ja lunta on sen verran että kaikkialla on suhteellisen hyvät pohjat.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulukuvia tonttuvaatteet päällä

Tänään onkin vihdoin joulu, ja postausta ei sen erikoisemmin tule, tulin vaan lisäilemään vähän kuvia Lillistä ja Armista. Otettiin kuvat jo aiemmin hevosista sekä Armista tonttuvaatteet päällä. Lilli oli vähän kummissaan kun alettiin kuvailla, mutta kuvista kyllä tuli ihania! Tänään käytiin heti aamusta joulumaastossa pidemmällä reissulla, siitä tulee kuitenkin postausta joulun jälkeen kun saattiin muutamat kuvat.

Armin tonttuvaatteet on ostettu Hööksistä, ja Lillillä on kuvissa ihan perus tonttulakki, ja joissain sitten armin pikkuinen lakki toisessa korvassa.


 Hyvää Joulua kaikille!


maanantai 22. joulukuuta 2014

Minun tallirutiini

Blogitallin haasteen vuoro! Eli tällä kertaa vuorossa tallirutiini haaste, jossa pitää kertoa oma muodostunut tallirutiini, kaikki hoitaa asiat erilailla ja esim. rutiinit ratsastuskoulussa ja oman hevosen kanssa poikkeaa varmaan paljon. Täältä pääset lukemaan Blogitallin haasteen kokonaisuutena, ja listat oma osallistumisesi. Palkinnot on kivat eli eikun kaikki osallistumaan ja kertomaan omat rutiinit.
 
http://3.bp.blogspot.com/-lbPh3flmKrE/VJQlob0VZwI/AAAAAAAAiTc/96v0Y3rgLAo/s1600/tallirutiini.png


Tallille meneminen
Koulun jälkeen hengähdän hetken kotona ja siitä sitten lähden talliin. Yleensä jos ratsastan vaan kevyesti aikaa menee tunti. Lähden talliin klo.19, joskus menee vähän myöhempään ja joskus sitten jaksan lähteä jo aiemmin. Kotona ratsastaessa puen vaan jotkut sekalaiset tallikamat päälle, ja yleensä en edes käytä ratsastushousuja, vaan lökäreitä tai vanhoja farkkuja.

Tallille meneminen ei onneksi kestä pitkään, kun se on toisella puolella pihaa. Hevoset on talvella sisällä odottelemassa, ja ehtinyt juuri sopivasti levähtää iltapäivä ruokien syönnin jälkeen. Siivoan karsinan heti ensimmäisenä tai sitten vasta ratsastuksen jälkeen, riippuen vähän miten kiire ja ratsastaako Tiia. Järjestelen yleisesti tavaroita jos jossain on omia juttuja levällään, ja sitten menen laittamaan Lilliä kuntoon.


Harjaus
Nykyään hoidan harjauksen ja varusteiden laitoin aina karsinassa, vaikka käytössä olisikin myös Lillin oma hoitokarsina. Sipaisen ensin kaikki enimmät purut pois kovemmalla pölyharjalla, ja sitten harjaan huolellisemmin ihan pehmeimmällä harjalla mikä löytyy. Lilli ei tykkää yhtään harjauksesta ja varsinkaan kovalla harjalla, joten valikoin aina ne pehmeimmät ja mukavimmat harjat. Sitten harjailen vielä jalat, putsaan kaviot ja yleensä sipaisen myös hännän ja harjan läpi hiusharjalla. Selvitysainetta tarvitsee laittaa ehkä kerran viikossa näin talvella.

Varustus
Jos menen ilman satulaa harjaus saattaa olla vähän pikaisempi, mutta jos laitan satulan harjaan tarkasti. Menen aina koulusatulalla kotona, siinä on valmiina kiinni huopa ja romaani, mutta vyön otan aina irti ja laitan satulan päälle. Heitän ekana satulan selkään, jätän vyön aika löysälle ja kiristelen loppuun muiden varusteiden laiton välissä. Lilli ei oikein tykkää mistään hoitotoimenpiteestä, joten kaikki pitää tehdä tarkasti ja varovasti mahdollisimman nopeasti ettei se ehdi pitkään narskutella, luimia ja sätkiä.

Suojat laitan yleensä satulan jälkeen tai heti harjauksen jälkeen, Lillillä on vaan etusissa perus Vereduksen suojat. Periaatteessa se ei hivuta tai mitään, mutta suojat on hyvä olla varmuuden vuoksi. Joskus kääräisen myös patjat ja pintelit jalkaan suojien tilalle. Tässä välissä käyn laittamassa itselleni varusteet eli kypärä ja turvaliivi jos menen ilman satulaa. Hanskat käteen raippa telineestä ja sitten vielä Lillille suitset päähän. Lillillä on tällä hetkellä  kahdet suitset, ja jos menen kevyesti menen suitsilla joissa ei ole alaturpahihnaa, jos menen reippaammin niin laitan tavansuitset. Sitten vielä loimi selkään, kylmällä, tuulella tai sateella laitan loimen pepun päälle jossa on fleece sisälmys ja sellainen liukas pinta, mutta jos ei ole kylmä niin heitän päälle vaan tavan fleecen.


Ratsastus
Ratsastan yleensä 15-60min, joko kentällä tai pellolla. Ulkona on hyvät valot, ja kentällä on hyvät valot niin pimeälläkin näkyy hyvin. Menen selkään korokkeelta kentältä, ja siellä kiristelen vyön sopivaksi, jalustimet nyt yleensä on aina omilla säädöillä, eli niihin ei tarvitse koskea. Kävelen hyvin lopussa ja alussa, ja alkuverkkana ihan ekana otan ravia löysillä ohjilla kenttää ympäri, että Lilli saa ihan rauhassa vertyä, tämä tyyli vähän vanhemmalle hevoselle on todettu tosi hyväksi tässä vuosien saatossa. Joskus käyn sitten loppukäynneillä maastossa, tai pihassa hakemassa sokerit ennen talliin menoa. Tulen alas selästä loppukäyntejä ennen ja kävelen maasta useimmiten, tai jos on huonot kengät ja paljon lunta saatan kävellä selästäkin. Ihan vikana sammutan kentän valot ja sitten vaan kävellään talliin.


Ratsastuksen jälkeen
Lilli menee suoraan karsinaan, otan varusteet pois Lilliltä sekä itseltä. Yleensä kylmäyksen teen 3-5 kertaa viikossa, eli jos kylmään jalat laitan jäät heti ratsastuksen jälkeen jalkaan ja ne ehtii olla sopivasti kun otan vikana ennen kuin lähden tallista pois ja vaihdan lämpimät. Siivoilen karsinan jos en ole ennen ratsastusta vielä ehtinyt samalla kun Lilli syö toisessa reunassa heiniä. Kun karsina on siivottu ja purut aseteltu huolella, lakaisen vielä ruokakupin ja heinien alle harjan levyisen tyhjän johon sitten asettelen heinät. Sitten vielä illalla teen iltatallin ihan vikana, eli annan kaurat, odottelen kipot pois ja laitan seuraavalle päivälle aamukaurat valmiiksi. Ennen poislähtöä kun kaikki on tehnty annan hevosille iltaherkut ja tarkistelen että ovet on kiinni ja kaikki tehty ja tavarat suunnilleen omilla paikoilla.

Tälläinen on oma rutiini lähes aina kun menen vaan kotona arkena Lillin. Viikonloppuna on sitten enemmän aikaa ja ehtii valosalla hoitaa hevoset ja ratsastaa.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Maastoilemassa pitkästä aikaa

Moikka! Käytiin maastossa ehkä viikko sitten, ja ehdittiin juuri sopivasti ennen kuin tuli liian hämärää. Keli oli vähän ikävä lumisateinen ja tuulinen, mutta käytiin kävelemässä tien päässä ja otettiin vähän ravia ja matkalla. Hevoset oli innoissaan kun taas pitkästä aikaa voitiin muutakin kun kävellä maastossa.

Olen mennyt paljon kotona ilman satulaa Lillillä, mutta maastoon kyllä suosiolla laitoin satulan, kun ikinä ei tiedä millä tuulella hevoset on. Voitto varsinkin riehu vähän laukatessa ja pukitteli, mutta Lillillä ei onneksi sellaista ongelmaa ole ollut, ainoa riski on jos säikähtää niin putoaa kyllä helposti jos ei ole satulaa.


Siivoiltiin, otettiin hevoset sisälle ja laiteltiin valmiiksi. Loimet oli ihan kastunut ulkona kun koko päivän oli satanut märkää lunta. Laitettiin päälle varmuuden vuoksi heijastinliivit ja Voitolle jalkoihin heijastinnauhat, kun tiellä helposti uppoaa taustaan ja autoilijat ei näe varsinkaan valkeaa Lilliä.


Kuvista tuli vähän sinisiä, mutta lumisade näkyy kyllä kivasti. Onneksi tännekin tuli nyt jouluksi kunnolla lunta, ja koko ajan sataa lisää!


Kahdessa ylemmässä kuvassa Lilli tähystelee järvelle, jossa ollaan talvella käyty ratsastelemassa. Toivottavasti tänä vuonnakin tulee hyvät jäät ja siihen päälle lunta niin voidaan mennä jäälle. Ollaan myös puhuttu jos totuteltaisiin Lilliä pulkkaan niin voitaisiin vetää sitä, en kyllä tiedä miten onnistuu kun molemmat hevoset saa kauhean kohtauksen jos joku edes vetää pulkkaa niiden tarhan ohi :D


Voitto ei ollut ihan yhtä kuvauksellinen kun Lilli, mutta onneksi kuvia oli paljon niin oli valinnanvaraa.


Ravattiin metsäpätkällä, jossa lumen alla oli ihan pehmeää maata, joka kivasti pehmensi alustaa. Ravattiin ja sitten vielä muistaakseni laukattiin pikkuinen pätkä, joka kylläkin loppui lyhyeen kun Voitto alkoi pukitella. Lillillä oli myös suitset jossa ei ole alaturpista, joten sen kontrolli ei ollut mikään paras, kun sai suuta auki. Olen mennyt noilla suitsilla kotona kevyesti ja ne on tosi kivat perus työskentelyssä, mutta sitten noille reissuille kun tarvitsee vähän enemmän jarrutella paremmat on kunnolliset suitset jossa on turpahihnakin.


Tästä vikasta kuvasta tuli tosi kiva, ja tausta on ihanan valkea. Lilli katselee hyvin Voittoa joka kävelee vähän edellä, kun se ei malttanut seisoskella paikallaan kuvattavana. Nyt kun tulee näin hyvin lunta pitäisi käydä useammin maastossa, kun tiet on pehmeämpiä. Lillille ei edes ole tullut pahasti tilsoja tänä talvena, varmaan kavion malli on vähän erilainen, niin lumi ei tartu niin pahasti.

Nyt viimeaikoina ollaan saatu hyvin kuvailtua kaikkea, ja joululomalla ajattelin tehdä videota ja postailla ahkerammin, kun on aikaa ja voimia enemmän :)

perjantai 19. joulukuuta 2014

Lumisella kentällä ja pellolla ilman satulaa

Moikka! Eilen ihan ohimennen Tiia otti pikkukameralla kuvia kun menin Lillillä ilman satulaa. Ratsastelin hetken kentällä, kävin kävelemässä pihassa ja ravailin ja laukkailin pellolla. Kenttä alkaa olla ihan kohtuullisessa kunnossa kun lunta on jo kunnon kerros lunta. Ikävä mennä pimeällä ja Lillikin on vähän jännittynyt, mutta on se toisaalta kivaa ratsastella illasta kentän valossa pakkasella ilman satulaa vähän pellolla ja hölkkäillä vaan kevyesti.


Tein muutamat siitymiset kentällä, ja loput sitten pellolla joka oli kunnolla pehmeä. Lilli ei oikein keskity pellolla joten parempi tehdä kunnon työskentely kentällä. Nyt pitäisi olla vielä jopa niin, että lumet ei enää sula pois, vaan viikonlopun aikana pitäisi sataa vaan lisää.


Kentällä tulee ihan kivoja kuvia, kun tausta on ihan musta ja sitten etualalla on hyvä valaistus. Suunnitelmissa onkin tässä lähiaikoina kuvailla vähän muutenkin joulukuvia. Otettiin jo hevosista kuvia tonttulakit päässä, mutta ne laitan vasta lähempänä joulua.


Kentältä tulee kivasti valoa pellolle, jossa näkee mennä hyvin pimeälläkin. Lillillä oli aina kauhea hätä juosta tuolta kauempaa tien reunasta tallin päätyyn takaisin turvaan :D Voitolla olikin eilen hieroja, joten jouduin mennä poikkeuksellisesti yksin ratsastamaan niin Lilli oli vähän varuillaan. Käytiin myös monet kerrat hakemassa sokerit pihasta, Lilli on aina niin innoissaan menossa pihaan ja menee hienosti sillan yli ja sitten koputtelemaan ovelle, niin joku antaa ovesta sille namin. Kuvissa muuten ei huomaa yhtään että minulla on takin alla Tiian Tipperary turvaliivi, se on niin siro ja ihonmyötäinen että pystyy pitämään hyvin. 

Joulu tulee jo niin nopeasti, ja kohta on jouluaatto, vielä on koulua muutama päivä, mutta onneksi nyt taas välissä viikonloppu. Lukiossa tehdäänkin töitä ihan viimeiseen tuntiin asti, eikä olla yhtään löysätty tahtia joulua kohti, joten ei edes ole sellainen kauhean jouluinen tunnelma. Onneksi sentään hevosia pääsee liikuttamaan hyvin kun on lunta, ja Lilli nauttii kun voidaan mennä hangessa.


tiistai 16. joulukuuta 2014

Mustavalkokuvia

Otettiin viikonloppuna Olympuksen kamerasta löytyneellä mustavalko efektillä kuvia tallissa. Kuvista tuli ihan tosi kivoja, eikä ne nyt pahalta näytä tässä koeella isompinakaan, vaikka epäiltiin millaiseksi laatu menee. Näitä oli kiva ottaa, ja tuli vähän vaihtelua, mutta ehkä mustavalko kuvat ei sovellu ihan jokapäiväiseen bloggaukseen postauksissa.


Oltiin ratsastuksen jälkeen hoitelemassa illalla jalkojen kylmäystä ja iltaruokintaa


Ja vakio iltaherkut hevosille, eli vikana kun lähdetään tallista annetaan vuorotellen niille nameja ja sammutellaan samalla valot ja tarkastellaan ovet.


Mitä tykkäsitte kuvista? Jatkossa joskus postauksia tälläisenä vai ei?