torstai 24. lokakuuta 2013

387. Vanhoja kuvia -ratsastuskouluajat

Moi :) Löysin meidän toiselta pöytäkoneelta ihania vanhoja ratsastuskoulu kuvia ja päätin tehdä näistä jonkinlaisen postauksen myös tänne teille. Nyt kun katsoo kuvia ne ovat ihan järkyttäviä ja huonolaatuisia pokkarilla otettuja. Sillon kun oteltiin kuvia oltiin ihan innoissaan ja nyt kun vertaa kunnon uudella järkkärillä otettuihin kuviin nämä ovat puhelimen tasoisia. Tästä huomaa että kyllä elektroniikka ja kamert kehittyy. Nuo pokkarit millä kuvat on otettu oli ihan uudet ja hienot vielä sillon.

Ollaan käyty Tiian kanssa parissa eri ridakoulussa ja ne ajat on kyllä vielä selvästi mielessä. Aloitettiin ratsastus Peikkometsässä ja olin silloin noin 6 vuotias. Peikkis on vieläkin olemassa ja minun yksi parhaista kulukavereista käykin siellä ridaamassa, olisi kiva käydä katsomassa miltä meno näyttää nyt 9 vuotta vanhemmin silmin.

Peikkometsästä taidettiin siirtyä Vehmasmäkeen jossa samassa oli talli ja joku eläintarha/puisto. Vehmasmäki oli ihan huippu paikka ja siellä pääsi oikeasti tekemään kaikkea itse. Monesti ridakouluissa pienille ratsastajille hepat laitetaan valmiiksi kuntoon eikä itse pääse tuskin edes kavioita putsaamaan. Meillä ei onneksi ollut niin! Nyt tähän hetkeen asti koko Vehmasmäessä olo aika ja tekemiset on auttanut omien heppojen niin käsittelyn kun ongelmienkin kanssa. Opittiin koko ajan uutta ja päästiin tekemään ja kokemaan hienoja juttuja mitä normaalisti suurissa ratsastuskouluissa ei pääse tekemään.


Demsi poni jolla aloitettiin ratsastus. Demsi oli jääräpäinen ja vekkuli poni ja muistan vieläkin ensimmäiset kerrat kun aloitettiin sillä ratsastamaan. Ponilla oli tapana heittäytyä maahan piehtaroimaan ihan kesken kaiken ja eihän siinä sitten muuta mahtanut kun hypätä kyydistä. Sillä oli oikein tyylikäs tapa luistaa hommista ja parhaimmilla kerroilla muistaakseni se meni maahan yli 6 kertaa yhden tunnin aikana. Se oli kuitenkin huippu kivaa ja oppipa käsittelemään ja ratsastamaan kunnolla heti tuon ikäisenä, hepat ei tehnyt kaikkea valmiiksi vaan itse piti kantapään kautta oppia kaikki :D

Minttu oli vielä siihen aikaan melkein aina meillä tallilla mukana



Muistelen että vuosien ajan kun käytiin Vehmasmäessä minun lemppariheppa vaihteli vähän joka viikko. Nyt mieleen on jäännyt Ants jaVinterpoli. Tykkäsin kuitenkin vaihdella heppaa ja mennä vuorotellen vähän kaikilla.


Talli oli siisti ja uudistetut tilat oli tosi hienot. Äitikin ratsasti meidän kanssa vielä siihen aikaan ja parhaimmat hetket oli yleensä myös tallikavereiden kanssa äidin tunnin aikana tallissa puuhaillessa ja isompien tallityttöjen kanssa olemisessa.


Sillon vielä tallivaattet ei ollut mitään tärkeitä, meillä oli Espanjasta ostettuja ratsimerkki vaatteita joista osa on edelleen tallessa. Nuo punaiset housut oli sillon niin outo asia kaikille, mutta nyt parin vuoden sisällä Suomikin on päässyt mukaan ratsastusmuotiin ja punaiset housut ovat tyylikkäät.

Käytiin muistaakseni kerran viikossa tunnilla ja hypättiin ihan kohtuullisen usein, joka tietenkin oli tosi kivaa. Sillon jo hyppääminen oli tosi hauskaa vaikka mentiinkin ihan pieniä ja vasta opeteltiin perus juttuja.






Tässä on niin hauska hyppykuva, vaikka laatu onkin surkea :D Ainakin tasapaino kehittyi hyppiessä ja sätkiessä tuolla kyydissä




Vehmasmäestä siirryttiin joksikin aikaa Savisaareen. Se oli vähän erillainen talli Vehmasmäen jälkeen. Siellä ei saannut niinkään osallistua heppojen hoitoon ja hoitajat laitteli enimmäkseen pikkuiselle hepat kuntoon ja valmiiksi ennen tuntia. Kuitenkin Saviskassa oli kivoja heppoja ja hyvät tunnit. Siellä viihdyttiin jonkin aikaa ja lemppari ponini oli Fari (alla olevissa kuvissa). Meillä oli kyllä vähän huono ryhmä, ja tunnit oli niin täynnä että ei päästy vaihtamaan ryhmää :D

 

Lillihän löydettiin sitten Savisaaresta yksityisomistajilta kun oltiin eka pari vuotta hoideltu ja ratsittu naapurin omaa Lilja suokkia. En valitettavsti yhtään muista mutta uskon että oltiin varmasti nähty Lilli jos illon kun ratsittiin Savisaaressa. Liljakin oli aivan ihana ja se asusteli silloin vielä Keskimäen yksityistallilla aika lähellä meitä. Lilja opetti meille paljon oman hevosen pidosta!

Tässä oli nyt lyhyesti minun ratssatuskoulu historia ja kuvia :D Toivottavasti tykkäsitte!


104 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. älkää jaksako go tiia!xdxd

      Poista
    2. Toi ei ees oo pinjan sisko tiia jos sitä tarkotatte xd

      Poista
    3. oikeestaan kyllä on.

      -emilia

      Poista
    4. Kyl toi on Pinjan sisk Tiia.... :D

      Poista
    5. Nii on painakaa sitä tiian nimeä niin näätte että Se on tiia:D:D:D

      Poista
    6. Se ei oo Tiia(tai no ton nimi kyl varmaa on tiia). Tiialla on eri profiilikuva.tolla ei oo mitää mut Tiialla on yks kuva

      Poista
    7. kyl se on tiia ;))

      Poista
    8. Toi on Tiia. Pinjan sisko!! Kattokaa vaikka Tiian vanhoja kuvia sen blogissa. Se on Tiia

      Poista
    9. KYLLÄ SE ON TIIA...... uskokaajo

      Poista
    10. tossa ekas kuvas on tiia mut tokas kuvas ei oo.....

      Poista
    11. ei nii........ enkä mä jaksa tota(go tiia)se onnn nii tyhmääääää!!

      Poista
    12. no tuskin kukaan jaksaa kuunnella tota sun valittamista.... "niinku tota sun mä en jaksa tota sun(go tiia) oikeesti mitä pahaaxd älä kommentoi ollenkaa jos tulit vaan valittamaan sitäpaitsi pinja sano et se tyjkää kommenteista mitkä kannustaa...... ..........:O;-) mä en oo mitenkää yllätyny kodka perus tyhmä/ilkee kommentti joten go to hell:Oxdxdxd

      Poista
  2. Äää sul on kaikissa kuvissa niin söpö ilme olit niin söpö pienenä xD

    VastaaPoista
  3. Ons tossa kolmanneks viimesessä kuvassa Tiia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei ne ilmeisesti myy ja toivon et ne ei myy lilliä kun se on niin lovely pony♥♥♥

      Poista
  4. Ihanii kuvii :) Itse tykkään lukee just tälläsii historiapostauksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä vastaan pinjan puolesta kosks se ei ikinä vasttaa mihinkää

      Poista
  5. Oot ollu Nii söpö pienenä. Ja oot Kyl vieläki tosi nätti. Ja kiva postaus:)

    VastaaPoista
  6. voooi vanhat kuvat on kyllä aina parhaita :) Itekkin muistan joskus 10 vuotiaana kävin eläinpuistolla leireillä ja oli kyllä ikimuistonen ja kaikkein paras leireistä! Ite tykkäsin siellä Topista ja Kapusta, vieläköhän ne siellä pyörii..
    Pari kirjotusvirhettä sulla bongasin tuolta, että siihen vähän tarkkuutta, muuten kiva postaus!

    VastaaPoista
  7. Mie olin leirillä kaks kertaa vehmäsmessä leirillä ku asun siinä lähellä, Ants ja Vintteri oli munki lemppareita <3 Ja sinne tuli sellanen risteytysponi Pörri joka oli myös ihana vaikka oliki oikeesti yksityinen

    VastaaPoista
  8. Muistatko yhtään mikä teki Saviskasta epämiellyttävän paikan? Oliko siihen muitakin syitä, kuin huono ryhmä ja se, ettei päässyt hoitamaan hevosia? :) Kiinnostaa tietää, sillä itse kävin siellä joskus kauankauan sitten kunnes vaihdoin tallia. Nyt sitten olen ajatellut siirtyä sinne takaisin. Olisin kiitollinen, mikäli osaisit jotain kertoa siitä lisää! -Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei oli se ihan ok paikka :D Oltiin vaan totuttu niin pieneen talliin jossa kaikki tunsi kaikki ja oli kavereita. Saviskassa ei päässyt tekemään oikein mitään (ainakaan siihen aikaan) niin se oli vähän ikävä..

      Poista
  9. Oletteko joskus klipanneet lillin, jos olette miksi? Oletteko joskus klipanneet voiton, jos olette miksi? Miksi nyt klippaatte voiton??? Aika paljon kysymyksiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei olal Lilliä klipattu kosk asillä on tosi paksu karva niin treenaamienn on inhottavaa pallukka ponilla joka menee sitten ihan hikeen ja kestää kauan kuivua. Voitto klipataan ehkä tänä talvena samasat syystä, jos sen kara nyt kasvaa vielä lisää :D

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia! Aijotteko tehdä taas joulukalenterin blogiin? Sellanen elokuva olis tosi kiva, mutta sen kuvaamiseen menee varmasti kauan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti ja kyllä varmasti tulossa taas jonkinlaista joulukalenteria :)

      Poista
  12. Hyvä te tuossa toisessa kuvassa... ! XD Sinä ja Tiia olitte aika erinäköisiä, ja teillä oli oikeasti söpöt ilmeet ;) Ei tää voi olla totta!!! Nauran vitsi vieläkin :) XD XD

    VastaaPoista
  13. Tämmöset postaukset on kivoja!:)

    VastaaPoista
  14. Meijän tallista lähti yksi poni sinne peikkometsään (kirjotinkohan oikein...?) :) en jaksanut lukea, mutta kuvat kyllä kattoin :D

    VastaaPoista
  15. Mää ratsasta peikkiksessä tällä hetkellä:)

    VastaaPoista
  16. Katoin aluks että Tää on tiian blogi ja ihmettelin kuinka noi kuvissa oleva näyttää ihan pinjalle :D

    VastaaPoista
  17. oisko sulla peikiksestä yhtään kuvaa? Mä ratsastin samoihin aikoihin sun kanssa! :) kerta olit 6 v :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu on pari mutta ei kauhean hyvää :D

      Poista
  18. Tosi kiva postaus!
    Kivoja kuvia ja olitte söpöjä pieninä!<3:)

    VastaaPoista
  19. Miks vaihelitte tallia jos oli kivaa siel tokas paikas? Voiku oot söpö pikkusena♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siellä vaihtu ratsi ope nii haluttiin sitten samalla kokeilla jotain muuta että löytyisikö hyvää tallia :D

      Poista
  20. Tosi hauska ja kiva postaus.. söpöjä kuvia!:)

    VastaaPoista
  21. Ihana postaus ja söpöjä kuvia <3

    VastaaPoista
  22. Hyvin meet :) Itekkin oon ollu leirillä tuolla Vehnasmäessä, ja tykkäsin tosi paljon (: Iteltä sieltä jäi mieleeen Dokka, Vintter, ja sitten yks poni joka siellä oli leirien aikana ylläpidossa. Ja Demsi puri selan violetiks!

    VastaaPoista
  23. Aaww miten söpöjä ootte <33

    VastaaPoista
  24. Tää oli ihana postaus! (:

    VastaaPoista
  25. Tää oli ihana postaus! (:

    VastaaPoista
  26. Tee lisää! voitko joskus tehä ratsastushistoria postauksen tai Videon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu postausta ehkä mutta en videota :D

      Poista
  27. Ihana noi ponit oli söpöi ja säki näytit pienenä niin ihanalta ;)

    VastaaPoista
  28. Lisää tällasii!!!!!!

    VastaaPoista
  29. Kuinka saat hypätessä lähestymiset ja askeleet kohdilleen? mulla vähä ongelmia tässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan nyt pinjan puolesta:D mut pidättämällä ja lisäämällä askeleita ne saa osumaan kohdilleen:)

      Poista
    2. niitä askelieta pitää vaa opetella laskemaan ja kohdistamaan säätämällä hepan laukkaa :)

      Poista
  30. Ihana postaus, ja söpöjä kuvia! <3 Tää sun blogis on tosi ihana!! ;) vaikka sen varmaan jo itekkin tiiät... :D

    VastaaPoista
  31. Ajatella pikku Pinja ja Tiia :) Sulonen postaus ja söpö shettis :D

    VastaaPoista
  32. meiänki tallilla on vähän samanlainen shettis jolla tapana menn kesken tunnin maahan piehtaroimaan mutta topakalla ratsastajalla menee toosi hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja se ei mene ihan nuin usein:D mutta mennee se kuitenki(:

      Poista
    2. joo viissin se on ihan yleistä tuollaisilla jäärä setukoilla :DD

      Poista
  33. Tiesitkö muuten että Bon on ranskaksi hyvä? (:

    VastaaPoista
  34. Näytätte vieläkin ihan samanlaisilta kun tuollon :3

    VastaaPoista
  35. Mikä ton vehmasmäen tallin kuvien vikan hevosen nimi on? Toi läsipää. Näyttäis vähä suomiputelta ja sukulinja kiinnostais:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ants ja se on joku eestinhevonen tms.

      Poista
    2. jeps voi olla :d en muista enää muutakun Ants nimen..

      Poista
  36. Sulosia kuvia! Tosi hyvä postausidea! :)
    Kiitos tuosta!<333

    VastaaPoista
  37. mikä skopa sulla on? minkä merkkinen ja mallinen?? :))

    VastaaPoista
  38. Söpöjä poneja!!<3<3<3<3<3<3

    VastaaPoista
  39. apua ku oot pienii ! :D mut tosi kivoja kuvia , ja kiva katella sitte vähä vanhempana et oonpas ollu pieni ! :D

    VastaaPoista
  40. OLIKO MUKAVAA OLLA RATSASTUSKOULULLA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli se silleen oma komeuksensa :D

      Poista
    2. Oliko Ants valkee ja muistaakseni hera-silmänen heppa? Mä ehkä tiiän sen.. :)

      Poista
    3. ei ollut :D se on noissa kuvissakin..

      Poista
  41. Mikä oli tuon Farin oikea nimi???
    Laitatko sähköpostia/google+ laitat viestiä
    Venla.noppis@gmail.com/Venla Kärkkäinen
    Tai blogissa!!!
    my-life-as-horses.blogspot.com

    VastaaPoista
  42. Voi että! Ette oo kyllä muuttunut yhtään!(: Sopöjä!(;

    VastaaPoista
  43. Ihania! Ja noi hevosetkin! Ja te ootte tiian kanssa niin kauniita jo pienenä! :)

    VastaaPoista
  44. Ekaks luulin jonpaa kunpaa Siniks koska se näytti niin siniltä mutta muissa kuvissa sä näytin ihan omalta itteltäs:)
    Ja KETKÄ ON SIINÄ 2 KUVASSA??!!

    VastaaPoista
  45. Kuka toi 8. kuvan heppa on?
    Näyttää tutulta :)
    Kiva blogi, Oot kaunis ja slla on ihana Lilli :)

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.