sunnuntai 1. syyskuuta 2013

355. MyDay kuvina

Tänään olin reippaalla tuulella ja kuvailin MyDayn kuvina. Meillä oli myös estvalkku nii siitä on tulossa myöhemmin ihan omaa postausta ja kunnon videota. Alotetaan nyt ihan aamusta ja kirjottelen vähän kuvien lisäksi ja kerron päivän tapahtumista...

 MyDay alkaa aina tälläsellä perinteisellä aamupala kuvalla :D Oon muute innostunu syömään Valion ihan perus makurahkoja ja ne on tosi täyttäviä ja hyviä kun vähän tylsistyttää ainainen jogurtti ja viili aamusn ja iltasin

Syön viikonloppusin aina teeveen tai koneen ääressä kun on aikaa ja tällä kertaa katottiin Sinin kanssa telkkarista MasterChef Junioria

Mentiin joskus puolen päivän aikaan ulos ja syöteltiin hepoille omenoita ja porkkanoita. siirrettiin ne myös kauemmalle isolle laitumelle jonksikin aikaa ennen iltapäiväruokintaa

Armikin pääsi hihnassa mukaan heppoja viemään ja samalla reissulla kuvailin vähän muutakin ja sini kävi heittämässä roskat ja haki postit



 Enää ei ole millään laitumella paljon ruokaa, mutta pienillä pihalle tehdyillä väliaikais laitumilla selvitään kyllä ainakin ekoihin pakkasiin asti


 Lehtiä alkaa tippumaan jo paljon ja vissiin se syksy pikkuhiljaa valitettavsti tulee...


Kun mentiin sisälle syötiinkin jo päiväruoka ja sen jälkeen aloin vastailla vihdoin lukijoiden lähettämiin posteihin!
 



Posteja on ollut pitkään jo monta kymmentä odottelemassa säkissä huoneessani ja nyt oli sellainen inspis että vastailin suurimpaan osaan!


Posteja oli nyt pitkältä ajalta jäännyt pusiin phjalle joten pahoittelut kun muutaman kirjeen vastaus myöhästyi näin syksyyn!  Jatkosta sen verran että vielä voi halutessaan laittaa kirjeitä mutta en enää oikeastaan vastaile niihin tai kuvaile edes postivideoita!

 Yhdessä paketissa oli ihan super söpö pinkki paksu kimaltava riimunnaru Lillille! Kokeiltiin sitä heti tänään tallissa ja se olikin ihana paksu pinkki mato:D

Voitto olis halunnu syyä tuon matosen :D

Ehdin vastailla ja lajitella kirjeitä jonkun pari tuntia sitten jäin pelailemaan Sinin kanssa joulupukki peliä :D Muisteltiin kun joskus pari vuotta sitten tuo peli oli ihan paras ja ei se kyllä tosiaan mihinkään ole huonontunut. Vanha kunnon joulupukkipeli! :D

 Syötiin ennen heppojen ruokintaa vähän omena ja mustikka piirakoita :D Jotenkin tulee sellanen olo että olen koko ajan syömässä, mutta kyllä tossakin välissä meni pari tuntia...


Käytiin hepat hakemassa sisälle levähtämään ja syömään noin tunniksi ennen treeniä



 Siivoilin myös samlla nopeasti karsinan niin sitten valkun jälkeen ei tarvitse jäädä talliin väsyneenä siivoamaan!

Sisällä vastailin vielä loppuihin kirjeisiin ja oli kyllä urakka! Näistä kirjeistä ei tullut postivideoita mutta tällä kertaa oli pakko tehdä näin kun ei aika millään riitä. Itsestään kirjeiden vastaamiseen meni koko päivä :D Joissain kirjeissä puuttui postimerkki joten heille ei sitten valittevasti tule vastausta vaikka sitä kirjeessä pyydettiin...


 Olen ajatellut ostaa jotkut toiset söpöt kuoret iphoneen mutta sainkin tälläset hassut nallukka kuoret ja vielä pinkit :D jeeei noi on söpöt!!

 Joku oli myös laittanut kahdet ylimääräiset kuoret niin nekin pääsi nyt tähän taiteelliseen kuvaan nallukan kanssa :D Kiitos super paljon kaikille postin laittaneille ja pahoittelut kun videota ei tullut!

Sitten pitikin jo kiiruhtaa talliin laittamaan heppoja valmiiksi estevalkkuun. Poikkeuksellisesti meillä oli perjantaina mutta myös tänään sunnuntaina valkku, koska ensi viikonloppuna on kisat niin piti päästä pari kertaa ennen sitä pomppimaan. Mennään kisoihin Kiuruvedelle ja minä menen Lillillä 80cm ja Tiia Voitolla sitten vähän isommat luokat



 Valkusta tulee taas videota johonkin muuhun postaukseen ja kerron vähän mitä tehtiin ja millanen Lilli oli. Kuitenkin tehtävät oli taas hyviä ja tehtiinkin vähän kisoihin ratatreeniä!
 Valkun jälkeen olin ihan poikki ja sai kyllä ratsastaa Lilliä niin topakasti että tuli ihan hiki! En tiedä mistä johtuu mutta lonkat meni ihan tosi kipeiksi ja kun heiluttelin jalkoja niin meni lonkka ihan lukkoon ja sattu tosi paljon :D Sattui juuri sopivasti että kun oltiin loppukäyntejä menossa, alko ripsiä ja tällä hetkellä kun kirjoittelen postausta on alkanut sataaa ihan kovasti, niin ehdittiin ratsastaa juuri hyvän sään aikaan!

Vakio istunta lopussa kun ei enää jalat kestä ja tuo on mukavsti vähän kun tuolissa istuisi :D en kyllä pitkiä pätkiä uskalla mennä. Kun Lilli tuosta säikähtää jotain nii ei mitään mahdollisuutta pysyä kyydissä!

 Äsken ennen postauksen tekoa otin vielä pari lopetus kuvaa...

 Tein minulle ja Tiialle ruokinta listan, niin ei sitten tarvitse tapella kumman vuoro mennä ruokkimaan hepat koulun jälkeen ja iltaisin sateella ja pimeällä :D

 Siivoilin ja järkkäsin huoneenkin valmiiksi huomiselle, koska arkena kaikki tavarat on aina hukassa enkä enää koulun jälkeen ajksa alkaa siivota ja puunata huonetta...

Söin taas vähän ja olin hetken puhelimella askissa ja kävin tsekkailemassa instan ja facen :D

Nyt olisi aika lopetella tämän päivän MyDay. Toivottavsti tykkäsitte ja tämä oli edes vähän kiinnostava vaikka ei taaskaan mitään ihmeellistä ollut. Lupaan kuvailla pitkään toivottua koulu MyDaytä tässä joku päivä! Jotkut ehkä ihmettelee miski en sitä jaksa tehdä useammin mutta teen kerralla kunnon videon ja kuvaan kaikki jutut niin siihen menee aikaa vaivaa ja keskittymistä sekä koulussa että sitten kotona videota muokatessa ja ladatessa :)

Huomenna alkaakin taas arki ja saa nähdä miten ehdin postailla,mutta älkää menettäkö toivoanne jos minusta ei kuulu pariin päivään :D Lupaan yrittää tehdä jotain pientä postausta!

138 kommenttia:

  1. Mäkin istun aina rankan treenin jälkeen tolleen! :D Kiva postaus!

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus ja selkeitä kuvia:)

    Ps. Oon huono tunnistamaan puhelimia, joten kysyn: Mikä puhelin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori jos vastaan Pinjan puolesta, niin iPhone 4s :)

      Poista
    2. Hehe ei se ainakaan mua haittaa kunhan vastauksen saan:D. Niin vähän ajattelinkin, mutta päätin tarkistaa.

      Poista
    3. juups :D vastaus tuliki jo..

      Poista
  3. Nää sun postaukset on mahtavia!:)

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus! Tuleeko kisoista videopostausta?

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus !

    VastaaPoista
  6. Oli tosi kiva ja hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus! näitä sun maydayta on kiva katsoa, koska aina on järjettömän ihania kuvia, ja kaikki kuvat kertoo jotain, ei melkeempä tekstiä oltais tarttittukkaan! (:

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva tää :))

    VastaaPoista
  9. Minkä merkkinen teidän estesatula on? :)

    VastaaPoista
  10. Tää oli mun mielestä vähän tyngähkö, mutta kuitenkin kiva :D Ja mä tiiän ton tunteen, itselläkin menee kauheesti vaivaa kuvata myday videona..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jeps ja musta tää oli just hpokkaan pitkä tehä :DD

      Poista
  11. ethä sä ees paljo syö päivän aikana :D

    VastaaPoista
  12. nää on tosi kivoja ja hyviä aina kerta toisensa jälkeen vaikkei mitään sen kummempaa tapahtuiskaan:-) tee ihmeessä lisää näitä kun aikaa ja inspistä riittää,
    ja hyvää syksyä sulle ja lillille!

    VastaaPoista
  13. haha mäkim istun aina tunnin jällee tollee:D! Mut kiva postauss ja näi kuvia oli kiva kattoa:)!

    VastaaPoista
  14. Mihin aikoihin te ruokitte hevoset ihan tällee uteliaisuudesta kyselen? Ja kiva postaus, kiva et jaksat selittääkki melkee kaikist kuvist kunnolla jtn, ku usein näkee läjän kuvia ja sit tosi huonot selitykset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu kiva että tykkäsit! Ja aamuruoka klo.7.00 päiheintä klo.12.00 iltapäiväruuat klo.16.00 ja iltaruuat klo.20.00 :)

      Poista
  15. Aivan ylikiva postaus taaas kerran! Oot hyvä bloggaaja ja aktiivinen! Lisää tällästä ! :)

    VastaaPoista
  16. Kiva postaus!Näit on tosi kiva katella!

    VastaaPoista
  17. joulupukkipeli on paras:D! mut kiva postaus ja aattelitko mennä kuopion seudun tupareihin ens lauantaina?:)

    VastaaPoista
  18. Ihan mahtava postaus ja mitä tarkotit lopetus kuvalla? :OO

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti ja niiku ettei postaus lopu tollee töksähtävästi tallikuviin vaa otin sisällä pari kuvaa :D

      Poista
  19. Minkä merkkinen sun turvaliivi on? Onko ollu hyvä ja muistatko hintaa? entäs sun saappaat, minkä merkkiset ja malliset?


    Tää oli tosi kiva postaus :)!

    VastaaPoista
  20. Vastasitko mun kirjeeseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vastasin noin 40 kirjeeseen niin kaikkien nimet ei painunut mieleen :D

      Poista
    2. Onnee sinille ja kiva postaus! :)

      Poista
  21. Kuinka niin et enää OIKEASTAAN vastaa kirjeisiin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis että jos tulee paljon nii en enää pysty vastaan mutta jos joku kovasti toivoo ja ei ole paljon kirjeitä voin harkita vastaust a:D

      Poista
  22. Super kiva postaus.. I like..

    VastaaPoista
  23. Hyvä postaus ja oli tosi kivoja kuvia! :)
    Ihanat nuo nallekuoret ja se riimunnaru ;)

    Nyt tuli nälkä kun katto noita kuvia missä on ruokaa :D

    Ps. Sori anonyymina oon puhelimella ja se ei haluu kirjautua bloggeriin ! :(

    T: Pauliina L

    VastaaPoista
  24. Minne tallille Meet kiurveelle??:) Mut todella kiva postaus ja nää sun postaukset saa aina Nii hyvälle tuulelle:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisat ovat Ylä-Savon ammattiopistolla Hingunniemessä :D harmi kun en itse pääse katsomaan, kun olen muualla juuri samaan aikaan...

      Poista
    2. kiitti paljon ja juups ammattiopistolle mennää :)

      Poista
  25. tää oli tosi kiva postaus :)
    ja sen verran halusin sanoa että se on tosi kiva kun aina just jaksat panostaa ja tehä yhden hyvän videon/postauksen kerrallaan eikä silleen että tulee tosi usein jotain ihan tosi tylsiä postauksia :D
    toivottavasti tajusit mitä tarkotin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu se on kiva että osaat arvostaa näin ajatellusti tämän harvoin mutta hyviä postauksia :)

      Poista
  26. Ihana postaus! Rakastuin tohon kuvaan missä oot ottanu sun crocseista kuvan ulkona xd
    tuhansiamuistoja.blogspot.com

    VastaaPoista
  27. kiva postaus:) ja hyvää nimipäivää Sinille ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. millon sillä on muka nimi päivä?

      Poista
    2. juups tänään sillä on nimpparit :D

      Poista
  28. Mikä ton pelin nimi oli? Hukkasin sen joskus 3 vuotta sitte, auta nii voin taas kehitellä mun addiktion takas! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eiks se oo joku Deep Freeze? Mäki joskus pelasin sitä:D

      Poista
  29. ihana traakkipuu tuol nurkassa! mite oot saanu sen kasvamaan noi hyvin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitä on hoidettu ja suojeltu ku sain sen saman päivänä kun näin Lillin iiihan eka kerran kisoissa ja se ilmoitettiin myytäväksi ja siitä sitten innostuttiin katsomaan sitä. puun idea onkin että kasvatan sitä ja ei missään nimessä ole saannut kuolla kun sillä on niin iso merkitys :D olen kasvattanu sitä nyt 4 vuotta ja se oli alussa ihan mini... Kastelen sitä vaan ja suihkuttelen ehkä joka toinen kuukausi niin hyvin kasvaa :)

      Poista
  30. Toooosi hauska jaa hyvä POSTAUS!

    VastaaPoista
  31. nää siun maydayt on aina tosi kivoja! :) hehe tuli mielee tosta sun huoneen kuvasta, että miulla on tuollane ihan samanlaine piironki, mutta vaa eri värisenä:D

    VastaaPoista
  32. Mitenköhän rankasti mahatte yleensä tehä töitä hevosen kanssa jos: "sai kyllä ratsastaa Lilliä niin topakasti että tuli ihan hiki!"
    Itse kai joka kerta olen ihan hikinen, kun käy ratsastamassa. On se sitten talvipakkasella tai helteellä. Kannattaisi varmaan jo vähän huolestua jos ei usein hikoile, koska hikoilu on niin hevosella kuin ihmiselläkin merkki toimivasta aineenvaihdunnasta ja mitä enemmän hevonen hikoilee, sitä parempi. Terve ihminen hikoilee. Tai sitten et vaan ratsasta tehokkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo siis joka päivä ei voi vetää ihan hikeen niikun varmaan ymmärrät ja ratsastan niin paljon että ei siinä enää ihan helposti saa itseä edes hikeen :D Yleensä vaan valkuissa tai jos menee ihan kunnolla kaikki askellajit ja saa taistella niin tulee hiki mutta en kyllä saa itseäni hikeen vaikka mitä tekis ratsastaessa normisti... Sori jos olet jotenkin helposti hikoilevampi/menet hankalalla hesella /olet huono kuntoinen mutta kaikki omalla tyylillään... :DD

      Poista
  33. Kiva my day postaus! Mutta videona parempi ; DD

    VastaaPoista
  34. Haastoin sut :)¨
    http://www.siiriislife.blogspot.fi/2013/09/85-i-haaste.html

    VastaaPoista
  35. Tosi kiva postaus! Ja kiva, kun Huomasin että minun kirje oli tullut perille!!
    minun kirjeeni on tuossa yhdessä kuvassa jossa kirjoitat vastausta! :DD
    Olin jo luullut, että se ei ollut edes tullut perille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu sori olen vaan myöhässä noihin vastaamisessa :D

      Poista
  36. Mulla on justiinsa samanlainen tapa istua aina loppukäynneissä:D joo mut kiva postaus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii se on aika raskasta olla tunti tuolleen vasrinki estesatulassa jalat joutuu koville :D

      Poista
  37. Kiva myday! Nää on niin parhaita :)

    VastaaPoista
  38. Kiva myday! Nää on niin parhaita :)

    VastaaPoista
  39. Kiva blogi/postaus Pinja! Kun kattelen noita sun hyppykuvia, niin huomaan että sun jalka on aika takana. En sano mitenkään pahalla, ei en ollenkaan vaan lähinnä vinkkimielessä. Jos tuo jalan takana oleminen on haitaksi kannattaa kokeilla sitoa jalustin paalinarulla tai jollain kengännauhalla kiinni satulavyöhön. Pysyy paikalla kuin unelma. Ekan kokeilun jälkeen jalat voivat olla todella kipeät, mutta kyllä se siitä helpottaa! Kokemusta on. Mutta jos ei ole ongelmaa jalan kanssa, niin anteeksi "häiriö" en todellakaan pahalla sanonut!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juups oon pyrkiny parantaa sitä ja kyllä ehkä hilajlleen tuolostakin näkyy :D vois kokeilla tuota sitomis juttua koska itseäkin häiritsee...

      Poista
    2. Tuossa kuvassa mielestäni jalka ei ole edes liian takana:D se näyttää hyvältä :) se olisi vähä outo tyyli hypätä jos jalka ois liian eessä :D

      Poista
    3. En sanonut että olisi LIIAN takana! Päinvastoin, paremmin kuin minulla hypätessä! :)

      Poista
  40. voikko tehdä i phonen kuorten esittely-videon?
    ku sulle noita kuoriiki on tullu nytte lisää .. (:

    Kiva postaus! Sovit hyvin lillile <3 Lilli on kans tosi söpö !! :3

    VastaaPoista
  41. Mun on monesti pitänyt kysyä, kun on muuten vaan ihmetyttänyt että miksi joissain esim. ratsastuskuvissa naamasi on sumennettu (tämän postauksen ensimmäinen ratsastuskuva.) ? :) Anteeksi jos kysymys on hieman tyhmä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha joo mulla on ollut just sellane nii järkky ilme ku oon puhunu tai muuten kehistäny että en oo kehannu ees laittaa :D

      Poista
  42. LUKIJAKAMPANJA! :D → http://ikuistamaton.blogspot.fi/2013/09/004.html

    VastaaPoista
  43. Vastaukset
    1. ei tule jos yhtään luit postausta? :D

      Poista
  44. Kiva postaus ja hah, mustaki tuntuu et oon KOKOAJAN syömässä jotain:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti ja niis se on varmaa yleistä :D

      Poista
  45. Nuo teijjän koirat on NIIIIN ihania karvapalloja! mutta hevosetki on NIIIIN ihania!<333333 Tee: 3llu

    VastaaPoista
  46. Lisää tämmösiä (:

    VastaaPoista
  47. Voiks teille lähettää vielä kirjeitä

    VastaaPoista
  48. Kiva postaus! Ihanaa kun on suuret kuvat ^_^
    Mäkin tykkään noista valion mausterahkoista! <3
    Kiva blogi

    VastaaPoista
  49. Määki pelasin ennen aina tota joulupukkipeliä :D meki sanotaan sitä aina joulupukkipeliksi. :)
    Mutta tää oli tosi kiva postaus! Voiko sulle vielä lähettää postia? Ko voisin lähettää.

    VastaaPoista
  50. Tosiaan tykkäsin ! Lisää näitä nää on niin kivoja just :)
    -Sara

    VastaaPoista
  51. Tosi kiva postaus. Tykkään tälläsistä. :)

    VastaaPoista
  52. Öö öö. Tota mulla olis vähän TOIVEPOSTAUKSIA♥

    ♥MyDay
    ♥joku estevalkku-tippumisvideo
    ♥LIVELÄHETYS Pliis ku en nähny sitä♥
    ♥Sini ratsastaa Lillillä&Voitolla☻
    ♥iPhone esittely♥

    Tässä niitä nyt oli☺

    Kiva postaus♥☻☺

    T: HEPPAHULLU-INDE!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ELII.................INKA XD

      Poista
    2. juu kiitti :) koitan miettii jos tekeisin jonku noista!

      Poista
    3. :)))) KIIZ☻☺

      Poista
  53. Kiva postaus!
    Lillillä on ihana otsapanta, olisiko sinulla tai kellään muulla tietoa, mistä tuollaisia ihanuuksia saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sil oo kun se sai joltai lukialta ton otsapannan
      Eli siis Pinjalla ei oo tietoo mistä
      se sai sen. Mutta toivottavasti löydät aivan yhtähienon:)

      Poista
  54. Teetkö posti VIDEON?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se tee niitä enää. Sori kun vastaan Pinjan
      puolesta mutta tuskin se nytten haittaa. Ja että jos luet
      aiemmat posti-jutut niin siellä lukee ;)

      Poista
  55. Voi että nyt muuten ärsyttää ku en oo tuollon vielä koulussa ku on Kiuruvedellä ne kansalliset.. Oon siis hinkulassa koulussa toista vuotta opiskelemassa ohjaajaksi ja meillä on pidempi loma niin en sit oo siellä..:D Toivottavasti tuutte vuoden päästäkin:)

    VastaaPoista
  56. Mun kirje taitaa vähän vilahtaa tuolla kuvassa :)
    Kiitos kun vastasit, oli vähän vastauksessasi kestänyt.. Olin laittanut vanhan osoitteemme kuoreen! Posti video ois ollu kiva, kun siin ois voinu olla mun kirje :D Hyvä blogi

    VastaaPoista
  57. Lähetin sulle ihan turhaa kirjeen ku et tee videota. Sun pittää thehä video siksi, koska saan vastaukset videosta!!!!!!!! :( :( :(

    VastaaPoista
  58. Sori ei kuulu tähän postaukseen tää, mutta siiät kun tilasit sheinsidestä, niin tuliko sulle viestiä säpöön? ja kauan kesti tulla? kun itsekkin innostuin tilaamaan

    VastaaPoista
  59. Voitko tehä videona pitkän postaiksen

    VastaaPoista
  60. Kiva postaus voitko tehä jonkun elokuvan tai pitkän mydayn

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.