torstai 20. kesäkuuta 2013

305. Valmis elokuva!

Nyt saan vihdoinkin itse lisättyä elokuvan blogiin josta oli jo traileri vähän aikaa sitten. Tehtiin tämä siis Vekin ja Lokin kanssa toissapäivänä. IRMELIN OPETUS perustuu ihan meidän mielikuvitukseen ja en edes tiedä mistä tällainen idea tuli mutta päätettiin jatkaa joulukalenterissa ollutta Irmeli sarjaa. Puhuttiin ekana elokuvaa tehdessä ihan läpällä että tähän pitää saada kauhua ja jotain vähän dramaattista. Kuitenkin innostuttiin vähän ja jos olet herkkä tai muuten pikkunen niin älä katso. Eli niinkun kaikkialla lukee EI PERHEEN PIENIMILLE!



Tänään on myös 30e lahjakortin arvonta ja voisin illemmasta julistaa voittajan erillisellä postauksella niin saadaan tämä postaus pelkästään elokuvalle. Pistäkään palautetta mitä tykkäsitte ja oliko liian dramaattinen ja synkkä loppu? :D

104 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Huvittava video, vaikka juonta en ymmärtänytkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ei! se kyllä saattoi jäädä vähän sekavaksi :D Mutta ideana että Irmeli joutuu huonoon seuraan ylä-asteella ja unotaa hevoset. Lopulta huono seura johtaa pahoihin asioihin ja Irmelin hevonen kuolee ja se palauttaa hänet takaisin maan pinnalle ja tajuaa mihin on joutunut...

      Poista
    2. kiitos tästä selvityksestä :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. juu kiva että tykkäsit ja ehkä joskus tulee jatkoa tai ihan kokonaan uusia elokuvia :D

      Poista
  4. Oikeesti hiuka hyvä! Ja surullinen toi Lilli kohta :( Mut iha hyvä muuten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii se on jossain kohti vähä surullinen :D

      Poista
  5. Tää on just hyvä!:D Ehin jo eilen kattoa youtubesta ja Tiian blogista, mut katoin vielä kerran ku se on niin hauska:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noni hyvä :D meki ollaan katottu varmaan 10 kertaa tää elokuva...

      Poista
  6. Oikeesti ihan paras! Katoinkin jo eilen youtubesta=D

    VastaaPoista
  7. Hyvä :) En oo kattonu sitä joulukalenteria mutta iha hyvin pysyin kärryillä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii tää oliki iha ymmärrettävissä vaikei oo kattonu edellisiä :D Ja jos haluat kattoa niin ne löytyy YouTubesta voiceoffortunan kanavalta!

      Poista
  8. hyvä video:) oot hyvä näyttelee, ja kun sua jahdattiin puomilla niin juoksit niin hauskasti:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti :D Ja nii se oli Irmeli juoksu style xD

      Poista
  9. Tää on tosi hyvä!!!:3 <3 Toi Lilli kohta oli tosi surullinen :( Mutta onneks tuo ei ollut totta;) Parhaat kohtausket oli mun mielestä ''Huomenna musta tulee kova!'' ''opetatsä mut tavoille?'' ''oke,oke,oke,OKE oliks toi hyvä?'' ''pudotetaansk noi esteet?'' <- kunnon pahikset!:--D

    Oot mutten tosi hyvä näyttelee!! Oon kattonut kaikkii teijän joulukalenteireita yms. ja oon aina kattonut et oot tosi hyvä näyttelee! Ja irmeli on kyl ihan super meikkaaja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii ja osaan varmaan eläytyy noihin rooleihin vaikka välillä ei meinaa oma pokkakaan pitää ku yrittää näytellä Irmeliä:D

      Poista
    2. Huomasine t sul meinas just väh pokka pettää tai ehk pettiki siin kohas ennenku juoksitte sitä irmelin kaveri kiinni:D mut tosi hyvä oli lisää näitä!!

      Poista
  10. Tää oli ihan älyttömän hyvä! Lisää näitä ja pitempiä sais olla! :D

    VastaaPoista
  11. Ihan älyttämän hyvä! :D Pinja pistä tuo arkimeikiksi? ;D

    VastaaPoista
  12. tää oli tosi hyvä! miks se poni niinku kuoli?? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Irmeli ei enää hoitanu sitä ja unohti koko hevosen :D

      Poista
  13. tää on paras! pinja sulla on hyvä meikki vaikka ei oo arkimeikki! nauroin tolle: tunnet sä ton vähän toi on nollis! en hakataanse!! alkoko sua naurattaa?? vai kuuluko se mukaan??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei kyllä ihan mun tyyline meikki :D ja ei kai kuulunu mukaan jos aloin nauraa? :DD

      Poista
  14. Toi on niin paras!! I LOVE THIS!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon katonu varmaa jo 50 kertaa :DD

      Poista
    2. hyvä että jaksaa kattoo 50 kertaa, no ei mut mäki oon kattonu varmaa 10 kertaa uuestaan ja uuestaan :DD

      Poista
  15. Tou on ihan paras :'D teidän pitää tehä jatkoo! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ehkä tehään tai sitte kokonaan uus elokuva :D

      Poista
  16. Tää oli ihan paras!! Tehkää enemmän näitä!!!!:D

    VastaaPoista
  17. Haha, tää on niin hauska, ja kiva että oli vähän draamaakin mukana;) oot tosi hyvä näyttelee ! :D
    Rupesko naurattaa välillä niin että jouduitte ottaan kohtauksia uusiks ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti ja jouduttii pari kohtausta ottaa uuestaan ku joku repes :D

      Poista
  18. Tää Irmeli oli niin paras! ♥♥

    VastaaPoista
  19. tä oli tosi hyvä :D jatkakaa Irmeli sarjaa, haluan jatkoa :D!

    VastaaPoista
  20. Hei tää oli tosi kiva ! :) Puhutte kaikki jotenkin niin hauskasti,ja toi irmelin vanha tyyli oli aika komea :DD Toi oli tosi hienosti tehty toi lilli kohta,ja kun lilli kattoo sieltä,ja sitten tulee se risti c: Pakko muuten kysyä,ettää ootsä asetuksista laittanu jotenkin silleensä että tässä kommentti kentässä ei näy noiden kommentoijien kuvat ?:> Vai onko se vaan ettei mun kone näytä niitä ?:) Kun esim mullakin on kuva,mutta kun kommentoin tänne niin se ei näy :( Mutta hei tosi kiva tää,ja tehkää ihmeessä jatkoa,tai joku uus elokuva !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon jostain onnistunu laittaan et ei näy kuvat ja nyt en saa enää takas :D

      Poista
  21. Tää oli ihan sika hyvä!!!!!! Lisää tämmösiä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkotin että Irmeli oli hyvä, Iso L oli hyvä ja kaikki oli hyvää!!Tehkää ihmeessä lisää jatkoa tai uus leffa! Voisikko tehä MyDay videon taas pitkästä aikaa tai tehkää Tiian kaa videopostaus jos onnistuu, vai?

      Poista
    2. juu jatketaan ehkä ja voin tehdä mydaytakin :D

      Poista
  22. Apua ku nauroin :D Lisää tämmösii!

    VastaaPoista
  23. Tee myday tai tiian kaa videopostaus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu voin tehdä kunhan tulee sopiva päivä :)

      Poista
  24. IHAN paras mut synkkä loppu kun Lilli kuoli:(

    VastaaPoista
  25. Tää oli hyvä! Surullinen kohta ku Lilli kuoli:((

    VastaaPoista
  26. Ois ollu hyvä ku tää ois sitten jatkunu tosta vielä sileen ku se palautu taas maanpinnalle tai ens osassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii ois voinnu olla mut ei keksitty enää jatkoo paremmaks :D

      Poista
  27. tää on just ihan sairaan hyvä! :D jatkakaa viel

    VastaaPoista
  28. Tää on iha huippuu! :) Mutta se Lilli juttu oli kauhee!! Ku siin oli risti ja näin..Mutta tooosi hyvä! :DD

    VastaaPoista
  29. Ihan paras! Mut toi Lillin kuolema oli surullinen :( Jos teette nait lisaa, tehkeer silleen etta Lilli ei oiskaan kuollu, vaan ton isa ja aiti ois vieny sen jonnekkin, esim kengitettavaks :DD

    VastaaPoista
  30. Tehkää tiian kans bloggaajan rankka elämä osa 3 ?? Ku neoli nii hyviä!!!!!!;);):);););););)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu kuha keksitää taas jotai vähä uuden tyyppistä juttua :D

      Poista
  31. Tosi hyvä elokuva!! Oon kattonu ton jo tosi monesti :D miten sulla kestää pokka puhuu tollee irmeli tyylillä? :)
    Ja surullinen toi lilli ;(
    Hauska juoksu tyyli irmelillä ;) tehkää lisää elokuvia tai bloggaajan rankka elämä tai joku videopostaus, ne on nii parhaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu tehdään lisää ja välillä piti kuvata monesti ku ei ihan pokka pitäny :D

      Poista
  32. teettekö pilalle menneitä otoksia? (:

    nää on hyviä! Toivottavast teette lisää tämmösiä:)

    VastaaPoista
  33. Tosi hyvä toi elokuva, vaikka siin onkon vähän rankka ja raju loppu. En odottanut siitä ehkä ihan noin rajua, mutta toi oli silti hyvä!! :)

    http://jenni-whoownsmyheart.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  34. Irmeli on ihan paras ! Lisää tämmösii (:

    VastaaPoista
  35. Tehkää semmone kulissien takana video! Ne ois varmasti myös kivoi!!:D

    VastaaPoista
  36. Oot hyvä näyttelijä! :D Lisää tämmösii! :)

    VastaaPoista
  37. Ei nyt niinkään synkkä/dramaattinen loppu. ;D Taas näitä tosi kivoja. :3

    VastaaPoista
  38. Tosi hyvä video!! Teil on kyl aina hyvät ideat ja toteutukset videoissa ja muussakin;)! lisää tällasia irmelivideoita! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu paljon kyllä mietittiin ja suunniteltiin tuota :D

      Poista
  39. Tehkää lisää näitä !!!!!!!! (:

    VastaaPoista
  40. Tosi hyvä!!!!Mut tota vois viel jatkaa se jäi vähän niinku kesken.
    Mä halun ainaki tietää mitä Irmelille käy kun toi ruumis löydetään!!!Lisää näitä!!!!

    VastaaPoista
  41. Tää oli tosi hyvä mutta surullista kun sen poni kuoli ;((
    Tehkää lisää näitä Irmeli elokuvia!!!

    VastaaPoista
  42. Tosi hyvä! Lisää tälläsii :)

    VastaaPoista
  43. Mun mielestä ihan sairas video XD

    VastaaPoista
  44. Aivan mahtava Tää leffa! Voisitteko tehdä tätä Irmeli sarjaa lisää? Esim niin, että sen äiti pääsisi sieltä vankilasta ja kun Se käski olla tappamatta sitä ponia jne.. Saatais tiiaki kameran takaa pois;)

    VastaaPoista
  45. Lisää Irmeli elokuvia >:DPinja oot ihan paras näyttelemään Irmeliä :D

    VastaaPoista
  46. oikeesti itkin melkein ko lilli kuoli onneks oli vaan elokuva!!!

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.