sunnuntai 27. toukokuuta 2012

122. Sekapostaus

Moikka, otsikko on nyt vähän kehno mutta kertoo kaiken tämän postauksen sisällöstä, en ole oikeasti ehtinyt tehdä postauksia vaikka materiaalia olisi taas kertynyt kauheasti. Muta nyt laittelen tähän kaiken ylijääneen ja unohtuneen materiaalin tältäviikolta eli yrittäkää saada jotain tolkkua! Tiedossa on ainakin kuvapläjäys ja yksi videopostaus sekä Ellun koulutreeni videoita ja kahlaus kuvia...

Inhoan kyllä itse henkilökohtaisesti tälläisiä päivityksiä jossa käsitellään monen päivän asiat mutta nyt tein tälläisen kun en keksinyt muutakaan ideaa...
Katsokaa, lukekaa ja sitten kommentoikaa :)

Maanantai 21.5.
Eli silloin oli Ellun koulutreenit Korholassa ja eka kertaa talven jälkeen oltiin ulkona. Lilli oli ihan hyvä mutta kyttäsi aika paljon ympäristöä eikä oikein jaksanut keskittyä tehtäviin, onhan se ymmärrettävää kun pitkästäaikaa ulkona ja siellä koirat juoksee ja hevosia kävelee. Lopputunnista mentiin kahlaamaan vähän järveen ja Lilli meni sinne kyllä yllättävän hyvin, taisi muistaa viimevuoden sokerit joita ne sai kun meni veteen. Nytkin se olisi vain halunnut kävellä veteen kääntyä ja mennä ottamaan taas sokeria <3 Mutta tässäpä olisi pikku video kooste siltäkin päivältä ja haluan vielä mainita että emme olleet kyllä tuolla hetkellä tuossa paikassa mitenkään hohdokkaillimaan, olin vähän sairas vielä ja Lillillä oli muutakin tekemistä kun eteenpäin tuijottaminen ja apujen kuuntelu...




Tiistai 22.5.
Video kooste tältä päivältä jossa tapahtuu mm. ratsastusta,laitumen tekoa,siivousta ja purun hakua. Toivottavasti pidätte vaikka pokkari laatu näkyy videossa...




Keskiviikko 23.5.
Ratsastin Lillillä ihan perus jutut läpi ja päätin sitten vielä pompata pari hyppyä ilman satulaa miniesteelle. Lillikin ihan innostui kun yhtäkkiä oli este nenän edessä. Nyt täytyy tehdä tunnustus: En ole IKINÄ ennen hypännyt ilman satulaa tai ilman jalustimia estettä, aina kun aluevalkussa on ollut teemana ilman jalustimia olen ollut poissa, mutta nyt oli hyvä hetki kokeilla ja hyvinhän se meni, Lilli hyppäsi niin nätisti ja päästiin ihan hyville paikoillekkin niin ettei tullut mitään ihme pupujusii loikkia =)
Mutta nyt kuvat jossa on myös ne kolme hyppyä siihen mini hyrrä esteelle!









Lauantai 26.5.
Ennen ratsia hepat oli monta tuntia jo ihan isolla kesä laitumella ja taisivat tykätä aika paljon, harmi vaan että mäkäräisiä oli ihan hirveästi. Ratsissa menin käyntiä ja ravia ihan reippaasti  ilmansatulaa (taas) ja poni oli aika kiva, se keskittyi kyllä välillä muuhun mutta välillä taas oli ihan mahtava ja kuunteli ja oikeasti keskittyi työhön. Alussa varsinkin kun se oli yksin kentällä oli vähän enmmän vauhtia kun normaalisti...
Tältäkin päivältä olisi sitten vielä kuvia!









Sitten kaikki laittaa palautetta ja sanoo parannettavia asioita blogissa! Ja muistakaahan käydä katsomassa Isin tyttö elokuva edellisestä postauksesta, siihenkin olisi tiedossa poistetut kohtaukset jossain vaiheessa... :)



6 kommenttia:

  1. Tää oli musta kiva postaus :) Videoita en jaksanut katso VIELÄ koska meidän toisella koneella(missä nyt olen) ei kuulu äänet -.- Mutta tulen kyllä katsomaan nuo videot vielä :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia :D Mutta niin, en tiedä laitoitko jo säpööni (m.fani@luukku.com) viestiä, kun s.postini meni kuvista täyteen ;( Sitä taustaa edelleen kyselisin :D

    VastaaPoista
  3. Hei ihan toosi kiva postaus! (: Tuo tiistai! Niin hyvä ja paras!! :D

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus! Varsinki toi videopostaus ja kuvat oli kaikki hienoja ja hyvä laatusia:)

    VastaaPoista
  5. Voi että, mahtaa teidän elämä olla ihanaa varsinkin näin kesällä! ♥

    VastaaPoista
  6. onks tää joskus ollu savisaaressa? heppa siis?

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.