lauantai 30. heinäkuuta 2011

3. pientä epäpuhtautta






Moi! Tässä tekstissä yritän panostaa kirjoittamiseen, kun olen saannut niin paljon moitetta lauserakenteista ja virheistä.

 
Eli ratsastettiin vasta joskus kahdeksan aikoihin illalla, koska päivällä oli niin kuuma. Hain Lillin takapihalla olevasta väliaikais laitumelta, koska annetaan isojen laidunten nyt kasvaa, kun heinä meinaa loppua kesken. Talutin Lillin suoraan kentälle ja päästin vapaaksi sillä välin, kun autoin Tiiaa. Lilli käveli ympäriinsä ja yritti tietenkin saada vihreää heinää aidan ali. Laitoin Lillille suitset ja harjasin vähän sekä putsasin kaviot, ja sitten vain selkään.

Kävelyitten jälkeen keräsin ohjat ja taivuttelin ponia ensin pikkuisen ympyrällä käynnissä, sitten aloin ravata. Lilli ravasi taas epäuhtaasti voltilla vasempaan kierrokseen . Epäpuhtautta ei nähnyt muuten paitsi ympyrällä ja huomasin sen myös heti alussa, koska Lilli ei ollut halukas liikkumaan pohkeesta. Mutta tein parit voltit käynnissä, ravissa ja taivuttelin kuitenkin sitä vähän. Lilli oli ihana mutta jalan takia laiska :( välillä jopa se hakeutui vähän alas ja alkoi mennä pyöreämmin :)  Liikuntaa ponille on pakko antaa hieman ettei jäykisty ja kun sille varataan taas klinikka aika niin vika sitten löydetään, eikä se ole hävinnyt siihen mennessä. Ratsastuksen jälkeen otettiin vähän kuvia minusta ja Lillistä. Otettiin ensin suitsilla sekä ilman ja yhtäkkiä poni olikin jo piehtaroimassa hiekassa <3

Vietiin hepat talliin ja annettiin iltarehut niille karsinoihin. Kärräsin taas päivällä paljon puruja, jotta jalat eivät rasittuisi.

                                           Toivottavasti lilli ei ole enään epäpuhdas.

8 kommenttia:

  1. kivoja kuvia ja hyvä postaus? Onko joku sun perheestä joku valokuvaaja kun on noin hyviä kuvia? Voitko tehä mullkekki tommosen bannerin kun en osaa? mullakin on kaksi ponia toinen on shettis ja toinen russi(:

    VastaaPoista
  2. laita kaikki kuvat isompina, ei noin pieninä kun noi kaks ylempää on:)

    VastaaPoista
  3. pakko sanoo et oot tosi nätti! ja poni on kans ihan ylisulonen :) nyt oli huomattavasti helpompi lukee tota tekstiäkin, kun käytit pilkkua.

    VastaaPoista
  4. Oon lukenu sun siskon blogias ja eksyin sit tännekki, oon samaa mieltä että noissa edellisissä postauksissa oli ehkä vähnä epäselvää tekstiä mutta tässä postauksessa oli tosi paljon parmepaa luettavaa. Tosiaanki kaikki kuvat isoiksi, mutta jatka muuten samaan malliin (:

    VastaaPoista
  5. kiits kaikille!! ja tästä edespäin yritän kirjoittaa yhtä hyvin kun tuo äskeinen postaus :)) Ja laitan myös kuvia isommiksi :)

    VastaaPoista
  6. olipa huima parannus edellisiin! :D jatka samallalailla (:

    VastaaPoista
  7. Tuo viimeinen kuva on aivan ihastuttava. Todella hienosti on tämä kuva otettu ja sinulla ja Lillillä on todella mahtava poseeraus. Olet muuten hirvittävän ahkera ja toimelias. Se on minusta todella ihanaa. Rakastan tätä blogia suuresti koska sitä pitää vielä aika nuori tyttö joka osaa myös kirjoittaa hyvin. Ja muut lukijat eihän sillä ole mitään väliä vaikka Pinja kirjoittaisi väärin. Kyllähän tekin varmasti olette jokus sekoittaneet kirjaimet tai lauserakenteet ovat vähän sitä ja tätä. Minä ainakin saan joka postauksesta selvää. Jos te ette saa niin turha sitä on koko kansalle toitottaa.

    Terveisin: Utelias hevostyttö

    VastaaPoista

Kiitos kaikille aktiivisille kommentoijille! Jos odotat vastausta, laitathan sen uusimpaan postaukseen kommentilla.